Avun pyytämisen vaikeus: huonommuudentunteet ja perfektionismi

Miten huonommuudentunteet ja perfektionismi liittyvät toisiinsa?

Kun eteen on tullut tilanteita, joista en olekaan selviytynyt mielestäni kyllin hyvin, häpeäni on ollut suuri. Olen tuntenut itseni kokonaisvaltaisesti huonoksi. Häpeä ja huonommuudentunteet ovat entisestään voimistaneet haluani olla perfektionisti: pyrkiä tekemään kaiken täydellisesti. Ja koska en ole siihen pystynyt, olen jälleen tuntenut häpeää ja ajatellut olevani huono ihminen, huono kollega, huono ystävä, sisar, ja niin edelleen. Nämä tapahtumat ovat muodostaneet toisiaan ylläpitävän kierteen.

Avun pyytäminen on ollut minulle vaikeaa niin kauan kuin muistan. Ajattelen, että minun tulisi selviytyä itse kohtaamistani haasteista, koska kenellekään elämä ei heitä eteen mitään, mistä hän ei voisi selviytyä.

Miten masennus ja viha liittyvät huonommuudentunteisiin?

Masennusta aiheuttava purkamaton viha aiheuttaa voimakasta turhautumista. Usein tuntuu, kuin olisi ratkaisemattoman ongelman edessä. Ongelmaa on edes vaikea tunnistaa, sen tunnustamisesta puhumattakaan. Koska moni ihminen haluaa tehdä parhaansa, tuollaisessa tilanteessa paikallaan pysyminen turhauttaa ja voi saada aikaan uskon, ettei pysty juuri mihinkään. Viha lamauttaa, jos sitä ei pura. Lamaannus taas saa lopulta ihmisen uskomaan, että on laiska, pystymätön, tyhmä, yksinkertaisesti huono ihminen. Huonommuudentunteet eivät katoa sillä, että ihminen uskoo, ettei pysty. Jos tämä usko on vahva, ihminen ei usko haluavansa apua. Usein hän yrittää vain helpottaa oloaan riippuvuudella: päihteet, uhkapelit, lähesriippuvuus ja muut riippuvuudet ovat mielestäni ihmisen huonommuudentunteiden ilmentymiä. Keinoja, joilla yritetään tukahduttaa tietoisuus siitä, että usko itseen puuttuu.

Ihminen on saanut paljon asioita aikaan pyrkimällä aina vain parempaan. Pyrkimällä olemaan parempi, kekseliäämpi, nopeampi. Pyrkimällä pääsemään helpommalla. Laiskuudella ihminen ei ole saavuttanut paljonkaan, joten pyrkimys parempaan on jokaisella perimässä. Ja jotta tekemisistään saisi mahdollisimman suurta tyydytystä, kannattaa tehdä asioita mahdollisimman hyvin. Sillä tavalla on todennäköistä saada mahdollisimman paljon kiitosta ja palkkioita. Sillä tavalla ihminen luo hyvinvointia myös ympärillä oleville ihmisille. Tätä ajatellen perfektionismi on ymmärrettävää.

Kun perfektionismi yhdistyy huonoon itsetuntemukseen, siitä kuitenkin voi tulla ihmisen ase itseään vastaan. Jatkuvat epäonnistumiset ylläpitävät huonommuudentunteita ja ihminen voi päätyä kierteeseen, josta on vaikea päästä pois.

Oma tarinani pois perfektionismista ja huonomuudentunteista

Masennuksesta parantuakseen ihmisen pitää tunnistaa, kohdata ja hyväksyä masennusta aihtuttavat tunteet ja niiden syyt. Lääkkeet eivät yksinään auta tässä tehtävässä: vaaditaan keskustelua ja reflektointia.

Muistan edelleen ajan, jolloin lääkärin neuvoista huolimatta lopetin mielialalääkityksen. Olin muuttunut turraksi. Elämälläni ei tuntunut olevan juurikaan merkitystä ennen lääkkeiden aloittamista, mutta lopulta MILLÄÄN ei tuntunut olevan enää väliä. Siinä vaiheessa aloin laskea lääkeannosta ja lopulta lopetin lääkkeeni syömisen kokonaan. Tämän jälkeen meni vielä kymmenen vuotta, ennen kuin elämänilo oli palautunut suurimpaan osaan elämäni hetkistä.

Lääkkeet ylläpitivät perfektionismi-huonommuudentunteet-kierrettä tukahduttaessaan kaikkia tunteita. Lääkkeitä syödessäni en jaksanut pyrkiä joka päivä parempaan, yritin tyytyä osaani. Ja luonnollisesti voin sen takia huonosti. Hiljalleen aloin kuitenkin ymmärtää aidosti, että olen paljon parempi kuin olin voinut siihen asti uskoa.

Paljon parempi.

Mutta en silti sen parempi kuin kukaan toinenkaan.

Ainoastaan paljon parempi itseni. Aikanani saatoin valita, jatkanko välinpitämättömänä vai lähdenkö pitkälle matkalle ponnistelemaan ylös tunteiden pohjamudista. Mitä luulet, mitä valitsin?

Tänään olen toipuva perfektionisti. Huonommuudentunteet myös nostavat ajoittain päätään. Nyt minulla on kuitenkin ympärillä ihmisiä, jotka muistuttavat jatkuvasti, että olen parempi kuin uskonkaan. Olen myös löytänyt työkaluja, joiden avulla pystyn itse muistuttamaan itseäni tästä.

Olen ymmärtänyt, että olen täydellinen epätäydellisenä. Matkaa omimpaan epätäydellisyyteeni on silti vielä elämän verran jäljellä.

Ja matkalla on edelleen hyviä ja huonoja päiviä.

Lue myös artikkelini tavoitteista ja itsekyydestä. Tai miten olisi hyvä neuvo?