Ihmeellinen viikonloppu, josta seuraa uusi elämä ja työ?

Osallistuin taas muutama viikko sitten koulutukseen, olin siis itse oppimassa. Toivon, että sinulla on samanlainen tilanne kuin itselläni: et voi kouluttautua liikaa. Sinua kiinnostavat monenlaiset asiat, joiden kesken joudut valitsemaan sopivimmat käytettävissä olevan ajan mukaan.

Joka ikinen koulu, kurssi ja koulutus on tuonut uusia oivalluksia. En muista olleeni kertaakaan turhassa koulutuksessa, vaikka lähellä on ollut toisinaan. Jos asiasisältö ei ole ollut kiinnostava, olen tarkkaillut muita osallistujia ja oppinut heistä. Useimmiten asiassakin on ollut opittavaa.

Mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän tiedän tietäväni on todellakin totta. Mielestäni saman voisi ilmaista myös: mitä enemmän kouluttaudun, sitä syvemmälle elämään minun on mahdollista päästä.

Itse kouluttajana toimiessani olen alkanut ymmärtää, että minunkin tehtäväni kouluttautujana on olla oppimassa asioita. Jokainen tapahtuma, jokainen kohtaaminen, jokainen keskustelu on oppimisen paikka. AINA on jotain opittavaa aiheessa, keskustelussa, eleissä, ympäristössä.

Mitään muuta ei tarvita kuin avoimuutta ja valppautta.

Viikonloppu = osaaminen

Tästä viimeisimmästä oppiviikonlopustani sain mullistavan oivalluksen: on paljon asioita, jotka osaan jo, niitä erityisesti opettelematta. Ja että sillä jokaisen sisällä olevalla tavallaan “valmiilla” osaamisella on jokaiselle hirveän iso merkitys, jos sille suostuu sen antamaan. Merkityksen antaminen omalle osaamiselle vaatii rohkeasti itseen katsomista ja itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on. Se on siinä se vaikea asia, tekeminen osaamisen perusteella on sen jälkeen helppoa.

Hah, joo, tosi helppoa: osaat jo, et vain tiedä osaavasi. Eikä osamaamisen kaivaminen esiin vaadi muuta kuin itsetuntemusta. Oletko siis valmis matkalle itseesi?

Moni vastaa heti, ettei ole. Ei nyt. Ei jaksa. Ei ehdi. Ei kiinnosta.

Mieti, mikä potentiaali jää silloin käyttämättä. Potentiaali, joka on jo olemassa, ihan vaan odottamassa. Jokaisessa, kaikkialla.

Ihmekoulutus

Mikä se ihmekoulutus sitten on?

No ei mikään. Ei kai mikään koulutus ole ihme. Ja toisaalta, se voi silti tuntua ihmeeltä.

Olen osallistunut ennenkin sellaisiin ihmeisiin.

Tällä kertaa opiskelin menetelmää, jonka avulla voin mitään erityistä osaamatta tai taitoja tai tietoja omaamatta hoitaa toisia ihmisiä kosketuksen avulla. Ja saada aikaan selviä tuloksia panostamatta tekemiseen juuri lainkaan omia voimiani.

Tämän ymmärtäminen oli se minun ihmeeni.

Että voin tehdä työtä, joka ei väsytä. Joka ei vaadi minulta ponnistuksia. Ja jonka kaiken lisäksi osaan harjoittelematta juuri lainkaan.

Mullistavia ajatuksia.

Joku sanoisi voimaannuttavia. Uskomattomia. Lähes käsittämättömiä.

Kyllähän työnteon pitää vaatia voimia, keskittymistä, osaamista, taitoa, opiskelua.

Mutta kuka niin oikeastaan sanoo? Miksi työnteon pitäisi väsyttää? Miksi pitäisi olla tarve levätä työpäivän jälkeen?

Entä jos ihmiset on vain totutettu ajattelemaan, että “niin kuuluu olla”, “niin kuuluu tehdä”? Kuuluu opiskella vuosia tai vuosikymmeniä ollakseen hyvä jossain? Ettei ponnistuksetta voi saada aikaan yhtään mitään? Että kaikki on yksilön vastuulla, vaikkei itse asiassa mitään tapahdu yhden ihmisen takia?

Opin, että viikonloppukurssi voi olla arvokkaampi kuin kymmenen vuotta koulussa.

Huomaa, etten arvota ihmistä, taitoja tai osaamista opiskeluun käytetyn ajan perusteella. Aivan kuin on järjetöntä arvottaa ihmistä ihonvärin, asuinpaikan tai kynsien pituuden perusteella.

Ymmärsin vain, että koska osaan jo, opetteluun ei tarvitse käyttää kymmentä vuotta.

Opin, että tehtäväni on aina ennen kaikkea arvostaa itseäni. Kukaan muu kuin minä ei voi määritellä minua, eikä minun tule sitä valtaa antaa itseni ulkopuolelle.

Tietyssä mielessä elämme diktatuurissa ja totalitarismissa nykyisessä Suomessamme, mutta näille tosiasioille moni on sokea samalla tavalla kuin omalle osaamiselle ja kyvyille. On helppo toimia tottumuksen voimalla, pysyä kiireessä ajatellen, ettei siitä ole tietä pois. Olla pysähtymättä. Olla keskittymättä, pyrkiä pysymään paikallaan.

Sitten joskus tapahtuu näitä hämmentäviä heräämisiä. Kuin vahingossa. Vaikka tiedänkin, että olen ne itse itselleni tilannut. Olen tilannut, koska tarvitsin niitä.

Oman voiman ymmärtäminen

Minusta on siis tulossa myös reikihoitaja.

Viikonloppukurssien perusteella.

Tämän yhden viikonlopun perusteella tiedän, että osaamiseni ei ole kiinni koulutuksen pituudesta, vaan puhtaasti omasta panostuksestani tekemiseen. Osaaminen on sisäänrakennettua, tekemiseen ei tarvita erillista rakennettua tietopohjaa.

Ajattelin ennen, ettei päivässä voi oppia mitään. En ymmärtänyt. En nähnyt omaa voimaani.

Tiesin, että asioiden aikaansaaminen vaatii tekemistä. Että ilman tekemistä ei saavuteta tuloksia.

En ymmärtänyt sitä, että joskus ratkaisu on jo olemassa, tehtäväni on ainoastaan nähdä se. Tunnustaa sen olemassaolo. Silloin mitään ongelmaa ei enää ole.

Mikä helpotus: ei minun tarvitsekaan istua koulussa pänttäämässä. Voin aivan yhtä hyvin tehdä sitä, mitä jo osaan! Mikä helpotus: voin tuntea ylpeyttä omasta osaamisestani nyt, eikä vasta kymmenen vuoden päästä – missä on aina se epävarmuustekijä, että pystynkö siihen sittenkään?

Lapsi voi oppia asian viidessä minuutissa. Oivalsin, että olen edelleen kuin lapsi: halutessani pystyn samaan.

Osaamista ei voi arvottaa puhtaasti oppimiseen käytetyn ajan perusteella, koska osaamista on niin monenlaista.