Kaikilla muilla on kiinnostavampi elämä kuin minulla

Jos somea on uskominen, kaikilla muilla on kiinnostavampi elämä kuin minulla. Muita kehutaan. Muita ylistetään. Muita kiitetään. Muut saavat osakseen arvostusta.

Oletko kenties joskus ajatellut noin?

Uskon, että moni on.

Edelleen toisinaan tuo ajatus käy mielessäni…

Sitten muistutan itselleni jälleen kerran, että itse teen elämästäni sellaista kuin se on. Itse kerron siitä muille sen, mitä kerron. Aivan samalla tavalla minun juttuihini reagoidaan somessa!

Jos kerron onnistumisista, saan osakseni ylistystä. Jos saavutuksistani, onnitteluja. Jos aikaansaamisistani, kiitosta. Osaamisestani, arvostusta.

Tuossa mielessä en poikkea muista millään tavalla: minua kohdellaan kuten muitakin. Piiloutuminen sen sijaan ei auta tuomaan hyviä puoliani esille.

Jos siis jotain puuttuu, luultavasti se johtuu siitä, etten ole tehnyt jotain samalla tavalla kuin muut. Olen jättänyt kertomatta. Olen tehnyt, mutta pitänyt sen piilossa.

Kehotankin nyt sinua kirjoittamaan ylös kaiken, jonka osaat. Kaiken, jossa olet hyvä. Kaiken, jonka olet oppinut. Sen perusteella saat näkökulmaa siihen, mitä kaikkea hallitset. Niitä asioita on enemmän kuin uskotkaan. Piiloutuminen ei kannata.

Matala itsetunto

Itse unohdan usein, kuinka hyvä olen. Tarvitsen muistutusta. Paras muistuttaja olen minä itse, koska olen aina minä. Olen myös ainoana vastuussa itsestäni ja omasta kehityksestäni ja muutoksestani. Tehtäväni on muistuttaa itseäni yhtä lailla hyvistä kuin huonoista puolistanikin.

Tällä viikolla sain muistutuksen yhdestä huonon itsetunnon ilmenemismuodosta: halustani olla samaa mieltä toisen ihmisen kanssa. Koen huonommuutta, jos olen eri mieltä, vaikka voisin vain todeta, että selvä, olemme eri mieltä. Eri mieltä ollessani saatan asiaa ajattelematta yrittää mitätöidä toisen näkökulmaa: yrittää nostaa omaa mielipidettäni hänen mielipidettään paremmaksi.

Ajattelen usein olevani laajakatseinen ja kykeneväinen siksi hyväksymään toisen sellaisena kuin hän on. Silti edelleen huomana putoavani näihin mielen ansoihin. Edelleen on paljon tottumuksia muutettavaksi.

Tunnistatko itsessäsi samoja piirteitä?

Kasvojen peittäminen, häpeä ja matala itsetunto

Oletko tullut ajatelleeksi, että noilla kolmella asialla olisi yhteyttä?

Mielestäni kasvojen peittämisen syyt ovat kiinnostavia. Kuinka nopeasti jostain, jota ei olisi aiemmin pystynyt kuvittelemaan tekevänsä, voi tulla tapa? Kuinka pian tottumuksia on mahdollista muuttaa? Missä vaiheessa ollaan pisteessä, että jokin muuttuu automaatioksi?

Mieti: kun laitat kasvosuojaimen, ei tarvitse meikata. Olet suojassa. Kun laitat suojaimen, ihmiset eivät todennäköisesti huomaa jos irvistät. Ei siis haittaa, jos sinulla on esimerkiksi kovia kipuja: kukaan ei huomaa sitä kasvoiltasi. Voit hymyillä vähemmän. Voit jättää hampaat pesemättä. Olet näkymättömämpi, koska kasvojesi persoonalliset piirteet ovat peitossa. Ja niin edelleen. Onhan noita…

Häpeä

Mitä häpeät itsessäsi? Onko jokin häpeän kohteesi kasvoillasi? Punasteletko usein? Onko sinulla arpia tai ihon epäpuhtauksia? Onko nenäsi tai leukasi liian iso tai pieni? Pidätkö hampaistasi?

Talvella ihmisillä on ollut tapana piiloutua kaulahuiviin tai kaulukseen. Tällä hetkellä piiloutuminen on helpompaa. Vaikka lähtisi ulos, voi väittää ettei ole naamaansa ulkona näyttänyt.

Matala itsetunto ja asioiden sanoittamatta jättäminen

Asioiden sanoittamatta jättäminen on tuttua suomalaisille, koska sodan jälkeen sodasta ei saanut puhua. Tunteista ei saanut puhua, tapahtumia ei saanut kerrata. Tämän mykkyyden kulttuurin olemme saaneet verenperintönä vanhemmiltamme, isovanhemmiltamme ja muilta esivanhemmilta. Tekemisen kulttuurin, harmaan kiven läpi menemisen.

Kun kylliksi jätämme sanomatta, hartiamme painuvat kumaraan. Taakka niillä painaa. Sanomatta jättäminen tarkoittaa omista oikeuksista luopumista. Oman mielipiteen sanomatta jättäminen vaikuttaa antavan toiselle oikeuden painaa meitä entistä alemmas, kunnes emme kenties enää osaa sieltä alhaalta pois.

Alamme toimia, kuten määrätään, ajattelematta enää omaa etuamme. Ajattelematta, mikä on meille parasta. Seuraamme sokeasti jotakuta, jota pidämme auktoriteettina. Asetamme itsemme hänen määräysvaltansa alle, oli hänellä alunperin sitten valtaa tai ei. Kun annamme hänelle vallan, hänellä on se.

Olemmeko antaneet kasvosuojuksille vallan? Pelkäämmekö liikkua ulkona ilman niitä? Mikä meissä on muuttunut, jotta olemme alkaneet toimia tavalla, jota emmen kaksi vuotta sitten pystyneet kuvittelemaan?

Meidän päätöksemme on käyttää suojuksia, ei niitä kukaan ole kasvoillemme väkisin painanut.

Onko kollektiivinen itsetuntomme nyt parempi vai huonompi kuin koskaan?

Oletko sinä yhtä hyvä osaamissasi asioissa kasvosuojaimen kanssa kuin ilman sitä? Pystytkö edelleen keskittymään yhtä täysin rakastamiisi asioihin?