Koiran kanssa märällä mutta mahtavalla lomalla Itä-Suomen kauneudessa

Kävimme koirani Pipanan kanssa pienellä kuntolomalla Itä-Suomessa, Joensuun lähialueilla. Halusin rauhallista ja seesteistä yhteistä aikaa koirani kanssa: yhteys lemmikin kanssa helpottaa yhteiselämää. Kun olen itse tasapainossa, kanssani asuvat eläimetkin voivat paremmin.

Pipana on kohta 11v, joten lepotauot ja riittävän rauhallinen liikkumistahti ovat tarpeellisia.

Ja kuten tavallista, maailma oli niin pieni, että kävimme Joensuussa myös kävelyllä kotona Helsingissä parin kilometrin päässä asuvan, samaan aikaan Joensuussa vierailulla olleen kaverini ja hänen koiransa kanssa

Vietimme lomalla aikaa Kolilla, Tuupovaaran Vekaruksen koskilla ja Patvinsuolla.

Kävellessämme muutaman kilometrin Kolin rinteitä ylös alas Pipan selkä kipeytyi. Syy oli luultavasti sateinen sää, joka hidasti matkaa ja sai Pipan liikkumaan paljon peitsaamalla. Peitsauksesta on tullut Pipalle tapa hitaammin liikkuessa, vaikka se rasittaakin selkää.

Kolin päivänä tekemäni koiran kehohoidon jälkeen Pipana vaikutti todella tyytyväiseltä. Pitkään majapaikkaan tulon jälkeen kerälle kiertyneen koiran suunnalta kuului vain ajoittaista asennonvaihtokahinaa ja syviä huokauksia. Huomasin jälleen olevani onnellinen, kun minulle rakas vaikuttaa tyytyväiseltä

Koli

Kolilla kiersimme kaikessa rauhassa juuri sopivassa säässä eli syksyn sateessa kolmen kilometrin mittaisen Uuron kierroksen. Sitä kulkiessa pääsi kiipeämään alas ja ylös ja saapastelemaan ihan kunnon lätäköissä. Korkealta katsoessa huomasi, kuinka matalalla pilvet ovatkaan. Tunsin itseni pieneksi ihmiseksi ihmeellisen muuttuvan luonnon keskellä. Luonto muistuttaa, että vaikka joskus ajattelen olevani itselleni koko maailma, on muutakin maailmaa olemassa.

Edellisen kerran olin käynyt koirien kanssa Kolilla kevättalvella muutama vuosi sitten. Tunnistin vielä korkeimpien huippujen pinnanmuotoja. Pelkäsin kallioiden olevan liukkaita enkä uskaltanut ihan kaikkialle kiipeillä, mutta Pipaa märät kalliot eivät estäneet. Pipana katseli kalloiden huipuilta kaukaisuuteen korvat tuulessa lepattaen, uskaltautuen tapansa mukaan katsomaan alas jyrkkien rinteiden reunoilta. Iiiiiks.

Säästä johtuen liikkeellä oli vain muutama muu ihminen ja tietysti koira, mikä sopi Pipanalle ja minulle erinomaisesti. Pipana ei ollut innostunut sateesta, katseli minua välilillä kulmiensa alta ja jatkoi taas matkaa tassut kurassa. Takki päällä turkki ei kastunut – ainakaan selästä… Kurassa oli myös ihania kaivamista vaativia kohtia, joiden jälkeen maha oli kurassa. Itse huomasin nautiskelevani sateesta kovasti. Saappaat jalassa oli ihanan huoletonta kävellä lätäköissä ja roiskia hieman ilosta.

Tuupovaara, Itä-Suomi

Vekaruksella käydessä ei enää satanut yhtä paljon, välillä vaan tihutti hieman. Hyvin tarkenimme rauhallisella kävelyllä joen varrella.

Pipa pelkää rakoja, mutta osoitti suurta luottamusta kävelemällä raoista huolimatta pelottavien siltojen ja muiden rakenteiden yli. Riippusillalla käydessä istui keskelle siltaa hetkeksi katselemaan kosken kuohuihin.

Keväällä koski on huomattavasti syksyistä mahtavampi, nyt pääsimme lähes kuivin jaloin kävelemään muutaman kilometrin reitin kolmen kosken kautta. Vesi oli niin matalalla, että kanootti olisi karahtanut kiviin, toisin kuin keväällä. Kohina kuului selvästi, mutta kuvittelin mielessäni eroa kevään tulva-ajan veden ääneen. Ketään muita emme reitillä nähneet.

Patvinsuo, Itä-Suomi

Patvinsuo on oppaanani toimineen setäni mukaan Etelä-Suomen suurin yhtenäinen suoalue. Alue on muutaman hehtaarin kokoinen, leveydeltään kolme ja pituudeltaan neljä kilometriä. Siihen kuuluu puita kasvavia alueita ja avointa suota sekä saaria. Noin kymmenen kilometrin mittainen reittimme kulki yhden isomman saaren ja lintutornin kautta sekä pitkiä pätkiä pitkospuilla.

Oli satanut monta päivää, joten suon tuoksun sijasta saimme haistella lähinnä raikkautta. Edes pitkospuilla kävellessä suo ei tuoksunut voimakkaasti kuin tietyissä kohdissa. Suolla majaili puusta tehdyn kurjen lisäksi eläviä ja hengittäviä joutsenia ja hanhia – sekä runsaasti muuta villiä elämää, vaikkeivät silmämme siihen muuhun elämään sattuneetkaan. Kiipesin Pipana käsivarrella lintutorniin, jossa oli jälleen pelottavia rakoja lautojen välissä.

Edelleen oli sateen jäljiltä sen verran kosteaa, että kylmästä tärisevä Pipana piti ottaa syliin tulilla istuessa. Siitä Pipalla olikin erinomainen näkyvyys parilalla olleeseen makkaraan ja karjanpiirakkaan…

Osittain samaa reittiä kanssamme kulki muutama koira, joiden hajuja Pipana pysähtyi välilä nuuskimaan antaumuksella. Suon turpeesta löyty myös kiinnostavia kaivettavia kohtia sekä suojärveltä aaltoja metsästettäväksi. Suomujärven kiinnostava ominaisuus on kuulemma vaihteleva syvyys: keskellä järveä saattaa vene karahtaa karille kymmenen sentin syvyisessä vedessä ja toisaalta kolmen metrin päässä uimaniemestä pohja saattaa olla kolmen metrin syvyydessä veden pinnan alla.

Setäni vei minut tervehtimaan Suomun luontotuvan vetäjiä sisaruksia Pekkaa ja Tuulaa. Heidän kanssaan olisi juttua riittänyt, tarinoita ollut kerrottavaksi. Tarinointi kun kuuluu asiaan. Kuulin, etteivät luontotuvan kaikki (siellä yöpyneet ja/tai saunoneet) asiakkaat noudata terveen maalaisjärjen mukaisia tapoja vaan vievät koiransa saunaan trimmiin ja tukkivat karvoillaan suoraputkisen viemärin sekä pesevät astioita ja perunoita kaivonkannella.

Tiedätkö sinä, miksei kaivonkannella saa pestä perunoita tai hiuksia? Miksei likavettä saa kaataa minne tahansa, varsinkaan kaivon lähelle?

Loman jälkeen

Oleellista tässä lomassa oli myös Miki-vanhuksen hakeminen hoidosta Itä-Suomesta matkalta tullessa. Kävi ilmi, että pääsin mattopyykille, koska pissavaivainen Miki oli pissanut hoitopaikassa kahdelle matolle. Hassua, että sellainen harmittaa niin älyttömästi hetken: se, että vaikkeivät matot suinkaan menneet pilalle, ne on puhdistettava ja toimitettava hajuttomina takaisin paikoilleen lattioille. Se, että hyvää tarkoittavassa hoitopaikassa jouduttiin haistelemaan pissanhajua ja siivoilemaan jälkiä, ei vain käymään hyvin hitaasti löntystävän Mikin kanssa lenkillä ja muistamaan tarjota ateriat ja juotavaa. Kuinka tähän kaikkeen liittyy myös huono omatunto siitä, että olin jättänyt karvaisen pienen vieraaseen paikkaan yksin – yksin, vaikka siellä asui neljä eläimiä rakastavaa ihmistä.