Koti on aina mukana – väittivät muut mitä tahansa

Elämää ei voi ennustaa, sen voi vain elää

Klassinen ajatus, jossa ei ole mitään uutta – paitsi silloin, kun siihen törmää käytännön elämässä.

Elämässäni on tapahtunut paljon muutoksia viimeisen vuoden aikana. Olen tilanteessa, jollaista en olisi pystynyt kuvittelemaan. Niin sen kuuluukin mennä: elämää tulee ELÄÄ. Hetki kerrallaan, päivä kerrallaan, ajattelematta liikaa. Tuntien. Ottaen vastaan. Hyväksyen. Oppien.

Mikä on parasta, jota sinulle on viime viikkoina tapahtunut?

Minulle on asunnottomaksi jääminen.

Vasta sen kautta olen alkanut ymmärtää, että kotini on aina mukanani. Sydämeni on kotini. Se on erottamaton osa minua. Sitä ei voi ottaa pois, siitä ei voi erottaa, siitä ei voi irtisanoa. Sitä ei voi menettää, ellei menetä myös uskoaan ihan kaikkeen, ellei menetä elämää tässä nykyisessä muodossaan tässä maailmassa.

MINÄ olen tärkein omaisuuteni, vaikken kuulukaan vain itselleni.

Opettelen elämän ristiriitoja, tuntien olevani turvassa sydämeni kodissa. Mitään sellaista ei tapahdu, joka voisi sen kodin hajottaa – ellen itse valitse tehdä niin. Tärkeintä on, mitä valitsen tuntea, nähdä, kokea, ajatella, muistaa. Mitä valitsen.

Alan ymmärtää, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä joku muu ajattelee, sanoo tai neuvoo. Sillä ei ole merkitystä sen kannalta, mikä on oikein minulle siinä hetkessä. Alan ymmärtää, että voin todellakin olla välittämättä muiden mielipiteistä, vaikka haluankin edelleen kuulla niitä. Olen ehjä ilman toisten mielipiteitä, vaikka arvostankin niitä. Ja että tulee tilanteita, joissa en vain pysty välittämään muista. Alan ymmärtää, mikä voima omaan suuntaan menemisellä on. Silloin ei MIKÄÄN voi pysäyttää. Kun on valinnut, ei ole pysäytettävissä.

Uskon, että meistä jokainen luo ympäristönsä. Jos on onneton, ympäristö kuvastaa tätä. Jos on onnellinen, ympäristö kuvastaa tätä. Jos vahvin ajatus on ahdistus omasta keskeneräisyydestä, ympäristö kuvastaa tätä. Alan kuitenkin myös ymmärtää, että kun uskoo itseensä, ympäristö alkaa monessa mielessä menettää merkitystään. Katse kääntyy sisäänpäin ja luo sinne jotain, joka loistaa ulospäin kaikkialla. Se valo muuttaa ympäristöä, vaikkei fyyisesti muuttaisi mitään. Siitä kai tulee esimerkiksi sanonta ”katsoa maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi”: näkökulma muuttaa kaiken.

Rakkaus elämään ja virheiden tekemiseen

Muistan nuoruudesta bussimatkat, joiden aikana kuuntelin keskustelua siitä, mitä rakkaus on. Kuinka sitä oli vaikea määritellä. Kuinka moni ajattelee, että rakkaus on henkilökohtaista.

Kenties se on jokaiselle omanlaistaan. Jokaiselle oman persoonan kautta rakentuvaa. Kenties se on tästä syystä yhtä mahdoton määritellä matemaattisen täsmällisesti kuin yksittäisen ihmisen persoonakin. Kenties asiaa pitää jälleen lähestyä kvanttifysiikan kautta – energian lakien kautta. Sillä tavalla rakkauden voi antaa olla mitä on. Yksilöllistä, mutta samalla universaalia.

Tein äskettäin valinnan, joka muuttaa elämäni suuntaa. Yksi sana toteuttaa sen valinnan. Sen valinnan, jota en voinut olla tekemättä, koska se on sydämeni valinta. Se on rakkauteni valinta. Se on riski, joka saattaa kaataa paljon asioita, se on riski joka saattaa tehdä jotain, mitä en pystynyt kuvittelemaan.

Se on mahdollisuus, jonka tuomia polkuja en myöskään näe, koska vasta kun suljen ovia, niiden takana olevat avautuvat. Vasta kun valitsen, näen valintani tuomat mahdollisuudet. Valitsen yksi kerrallaan, hetki kerrallaan. Aina valinnat eivät sulje toisiaan pois. Ne saavat silti saada toiset ihmiset kaikkoamaan, koska eivät pysty valintojani hyväksymään.

Rakkaus on sitä, että sanot toiselle: ”Tuen sinua, mitä ikinä valitsetkaan”. Näistä sanoista olen hirvittävän kiitollinen juuri nyt. Olen kiitollinen siitä, että saan elää omalla tavallani, valita, päättää, tuntea, ottaa riskejä. Olen kiitollinen siitä, että saan apua, kunhan pyydän. Olen kiitollinen siitä, että olen oppinut ja että opin. Olen kiitollinen siitä, että saan antaa itsestäni. Olen kiitollinen siitä, että saan parantua.

Toisen kodissa

Olen asunut jonkun aikaa kaverin luona, koska minulla ei ole ollut omaa kotia. Ihana ihminen tarjosi käyttööni oman kotinsa. Tänä aikan olen alkanut ymmärtää kaveriani aivan uudella tavalla. Hänellä on ihana koti. Omannäköinen.

Samalla tavalla minun tulee arvostaa kaikkia ihmisiä: parasta on, jos he tarjoavat näkymän itseensä. Sillä tavalla opin arvostamaan ihmisyyttä ja erilaisia persoonia yhä vahvemmin. Hyväksymään heidät ja sitä kautta itseni.

Löysin myös kodin, jossa viihdyn, jossa tunnen olevani kotona, vaikken asu siellä. Haluan viettää siellä aikaa, tehdä töitä, olla siellä asuvien ihmisten seurassa. Alan ymmärtää, mikä merkitys on sillä, missä valitsen olla – ja kenen kanssa. Alan ymmärtää, että sydämeni tietää kyllä. Se tunnistaa onnen ja tasapainon, tehtäväni on kuunnella ja ymmärtää sen viestejä. Sydämeni tunnistaa myös auttamisen mahdollisuden paikat: ne tilanteet, joihin voin tuoda tasapainoa vain olemalla läsnä. Ne tilanteet, joissa voin toteuttaa valitsemaani tehtävää.

Olen oppinut, että arvostan taidetta tavoilla, joita en ole ennen ymmärtänyt. Että toisinaan on katsottava asioita toisen ihmisen silmien ja sanojen kautta, jotta näkee ja kuulee. Että elää voi hyvin monella tavalla. Etteivät muutkaan ole täydellisiä, vaikka kuinka siihen pyrkisivätkin. Että asiat etenevät aina, ei ole mitään mieltä väittää olevan tylsää.