Miracura

Vyöhyketerapia

Mitä vyöhyketerapia on?

Mitä vyöhyketerapia on?

Vyöhyketerapiahoito perustuu vyöhyketerapeutin hoidettavan keholta tekemiin havaintoihin

Vyöhyketerapia eli refleksologia eli heijastehoito tarkoittaa useimmiten sormilla painamalla tehtyä hierontaa. Hieronta kohdistuu kehon hoitoa tarvitseville heijastealueille. Heijasteet jakautuvat keholle vyöhykkeittäin, joiden mukaan hoito on saanut suomenkielisen nimensä. Hoito perustuu vyöhyketerapeutin hoidettavan keholta tekemiin havaintoihin.

Vyöhyketerapian tärkein laki on täydentävien hoitojen tärkein periaate Heringin laki. Sen mukaan kehon voi parantaa vain kehon tahdissa, ei nopeammin. Lain mukaan paraneminen tapahtuu aina ulkoa sisäänpäin ja tästä syystä ainoa mahdollinen hoitotapa on hyvin lempeä ja kehoa kuunteleva. Lain luoja oli 1800-luvulla elänyt Yhdysvaltalainen Constantine Hering.

Vyöhyketerapian lyhyt historia

Vyöhyketerapiaa on dokumentoidusti käytetty jo 5000 vuotta sitten

Vyöhyketerapia eli refleksologia eli heijastehoito perustuu vanhaan kansanlääkintätietoon. Vyöhyketerapiaa on dokumentoidusti käytetty jo 5000 vuotta sitten. Hoitomenetelmä on jo tuhansia vuosia sitten ollut käytössä muun muassa Pohjois-Amerikan intiaanien parissa sekä Egyptissä, Intiassa ja Japanissa. Yksittäistä ensimmäistä keksijää ei  tiedetä. Hoitomuoto jatkoi pitkähkön tauon jälkeen kehittymistään nykyiseen muotoonsa 1900-luvun alussa ja kehittyy edelleen uusien tekijöiden, kehittäjien ja tutkimusten myötä.

Mikä heijastealue on ja mistä sen tunnistaa?

Vyöhyketerapia perustuu ihon pinnalla näkyviin tai iholla tuntuviin heijastealueisiin. Ihon pintaa käsittelemällä voidaan hoitaa ihon alla olevia kehon alueita, myös sisäelimiä ja hermostoa. Tämä ajatus juontaa juurensa solunjakautumisesta: Jokainen ihminen on aivan kehityksensä alussa ollut yksi solu, joka alkaa jakautua hedelmöittymisen myötä. Tämä yksi solu sisältää kaiken tiedon, joka tarvitaan kasvuun. Samalla periaatteella voidaan ajatella kaikkien kehonosien olevan yhteydessä toisiinsa, joten mitä tahansa kohtaa käsittelemällä voidaan hoitaa mitä tahansa muuta kohtaa.

Vyöhyketerapeuttinen heijastealue on ihokohta, joita ihminen (ja eläin) painelee, hankaa ja raaputtaa vaistomaisesti

Heijastealue on ihokohta, joita ihminen (ja eläin) painelee, hankaa ja raaputtaa vaistomaisesti, ajattelematta asiaa sen enempää tai jopa tiedostamatta tekemistään. Heijastekohta saattaa kutista, olla kipeä, näkyä iholla esimerkiksi vaaleampana kohtana, ihottumana tai luomena.

Vyöhykkeiden ja heijastealueiden vaikutus kattaa koko kehon, pinnalta sisäelimiin. Heijastealueet sijoittuvat kehoon hieman eri paikkoihin sen mukaan, mitä vyöhyketerapeuttista suuntausta terapeutti edustaa. Koko kehon menetelmissä heijastealueita voidaan luonnollisesti käsitellä kaikkialta ihon pinnalta.

Vyöhyketerapian suuntaukset

Tällä hetkellä pääsuuntauksia on kaksi: ersdalilainen ja koko kehon vyöhyketerapia. Molemmilla on sama periaate: tavoite on hoitaa ihmistä kehon heijasteiden kautta.

Siirry sivun alkuun
%d bloggaajaa tykkää tästä: