Miracura

Vyöhyketerapia

Menestyksen aamut

Jim Rohn sanoi, että menestyksemme taso ylittää harvoin henkilökohtaisen menestyksen tason, koska menestys on asia, jota vedämme puoleemme tulemalla menestyviksi ihmisiksi.

Olen aloittamassa äänitiedostosarjan jossa keskustelen eri alojen menestyvien ihmisten kanssa menestyksestä

Olen aloittamassa äänitiedostosarjan, jossa keskustelen eri alojen menestyvien ihmisten kanssa menestyksestä. Menestyksellä on eri ihmisille erilaisia merkityksiä. Menestys voi olla ulkoista tai sisäistä tai niiden yhdistelmä. Tärkeintä menestystä ajatellen on kuitenkin se, että ihminen itse kokee menestyneensä itselleen tärkeässä asiassa. Silloin tunne menestymisestä saa aikaan on myös onnellisuuden tunteita.

Miten sitten menestys saavutetaan? Olen kuullut monelta menestyjältä, etteivät olisi sitä mitä ovat nyt ilman neuvonantajia joita heillä on ollut: heitä paremmin menestyneitä ihmisiä, joilla on ollut jotain sanottavaa. Ennen kaikkea, jo menestyneet ovat sanoneet asioita, jotka toisten on ollut helppo ymmärtää. He ovat puhuneet “samaa kieltä”.

Voiko tunne ei-menestymisestä olla vain sokeutta omalle osaamiselle?

Menestys voi olla myös kaksijakoista: ulkopuolisten silmin joku näyttää menestyneeltä, vaikkei itse ajattelee olevansa menestynyt. Kumpi silloin on oikeassa: ihminen itse vai ne ihmiset, jotka katselevat häntä ulkopuolelta? Ja alkaako ei-menestyjäksi itsensä kokeva ihminen hiljalleen kokea olevansa aito menestyjä, jos toiset ihmiset toistelevat sitä hänelle? Voiko siis tunne ei-menestymisestä olla vain sokeutta omalle osaamiselle?

Jotta voi olla hyvä jossakin asiassa, pitää pyrkiä olemaan hyvä jossain asiassa joko tiedostetusti tai tiedostamatta. Ilman että uskoo voivansa olla hyvä ei voi tulla hyväksi. Ilman että uskoo voivansa menestyä ei voi ajatella olevansa menestyjä.

Tyhjistä täysiin aamuihin

Elin pitkään elämää, johon ei kuulunut menestys millään tasolla. En uskonut itseeni, joten en usko et myöskään omiin tekemisiini tai osaamisiini. Nukkumaan mennessä ajattelin, että seuraavasta päivästä sulle samanlainen kuin kuulunutkin päivä: mitään muutosta ei tapahdu – ja jos tapahtuu niin enintään huonompaan suuntaan. Lopulta ymmärsin, että tämä ajattelu ei vie minua eteenpäin elämässä ja päätin toimia toisin.

Tuorein muutos jonka olet elämässäni tehnyt, on muuttaa aamujen rytmiä.

Tuorein muutos jonka olet elämässäni tehnyt, on muuttaa aamujen rytmiä. Tekemällä tiettyjä asioita aamulla asetan itseni oikeaan vireeseen, jotta pystyn helpommin tekemään päivän aikana ne asiat jotka olen suunnitellut tekeväni. Aamurutiinit auttavat kirkastamaan päivän ja samalla omat tavoitteeni. Olen muutamassa päivässä huomannut, kuinka hirvittävän suuri merkitys sillä on, mitä teen aamulla.

Mitä sinä teet tänään menestyksesi eteen?

Lue myös edellinen artikkelini Aamun ihmeestä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun
%d bloggaajaa tykkää tästä: