Muutoksen helppous ja vaikeus
Olen muuttanut uuteen kotiin. Oi muutto, minkä teit
Muuton myötä muuttui moni käytännön asia, koska asun nyt yksin ensimmäistä kertaa elämässäni. Viimeistään nyt on aika näyttää epäilevälle puolelle itsestäni, että pystyn. Tulen toimeen. Olen onnellinen itsestäni. Teen itse päätökset ja olen tyytyväinen niihin. Saan asioita aikaan ilman, että joku toinen muistuttaa minkään tekemisestä.
Tavaroita pakatessa ja purkaessa olen miettinyt muutosta.
Muutos ja tunteet
Olen ihminen, joka pysähtyessään pohtimaan ei kenties teekään yhtään mitään muutoksia. Jos ja kun aion jotain tehdä, en voi pysähtyä liikoja miettimään. Joskus on vain aika tehdä, ilman pohdintoja. Tämä pikainen päätöksenteko saattaa joskus säikäyttää muita ihmisiä. Uskon vakaasti siihen, että päätökset tehdään joka tapauksessa tunteella, ei niinkään järjellä. Gut feeling eli tunne vatsanpohjassa eli vaisto eli intuitio on se, joka yleensä on kannattavan toiminnan taustalla. Pohtimalla tunteitaan ei saa muuttumaan.
Tunteita voi toki yrittää järkeistää pysähtymällä pohtimaan. Miettiminen ei kuitenkaan muuta itse tuntemuksia, ainoastaan sitä, miten ihminen näihin tunteisiin reagoi. Ja liika järkeistäminen saattaa painaa tunteita niin syvälle, ettei niitä enää pysty tunnistamaan.
Muutokseen liittyvät ristiriidat
Muutokseen liittyy usein kaksi toisilleen vastakkaista ajattelutapaa: halu ja tarve tehdä muutoksia ja toisaalta muutosvastarinta. Harva ihminen on niin tyytyväinen elämäänsä, ettei haluaisi muuttaa mitään. Toisaalta, muutos ei ole juuri koskaan helppoa. Tämä ristiriita saa ihmisen käymään keskustelua itsensä kanssa.
Sisäinen ääni voi kannustaa tai lamauttaa
Oma ”sisäinen ääneni” kiljuu silloin, kun haluan tehdä muutoksia. Se marisee: ’Et sä kuitenkaan onnistu, et uskalla, et vaan voi’. Tuo ääni on aiemmin jäänyt tiedostamatta, nykyään kuulen toisinaan sen huutavan niin, että on vaikea kuulla omia muita ajatuksia. Kuiskaaja se ei tosiaan ole, toisin kuin sitä yleensä mediassa on kuvattu: olalla istuvaksi pieneksi ääneksi.
Keskustelin taannoin sellaisen ihmisen kanssa, jonka ”sisäinen neuvonantaja” eli olalla nalkuttava ääni kehottaa olemaan pysähtymättä. Joka pelkää paikallaan olemista. Joka vaatii jatkuvaa muutosta. Jäinkin siis miettimään:
- Minkälaisia erilaisia neuvoja ihminen joutuu päänsä sisällä kuuntelemaan muutostilanteissa? Minkälaisia sisäisiä ”valittajia” ihmisillä on?
- Ja toisekseen: kuinka suuri osa ihmisistä on tietoisia näistä sisäisistä äänistä ja pyrkii tiedostamaan ne entistä paremmin sekä vähentämään niiden vaikutusta arkeen?
Mitä sinun sisäinen mussuttajasi valittaa? Minkälaiset tilanteet ovat sille vaikeimpia? Mistä asioista se puhuu? Mitä sanoja se käyttää?
Minun muuttoni edistyy jatkossa hiljalleen kaappien järjestelyllä.
Toisen muutosta koskevan artikkelini voit lukea täällä.