Podcast Jokapäivä, osa 22: Mikrotauot
Tämän päivän podcast-22:ssa kerron, miksi yritän pitää kymmenien sekuntien tai parin minuutin mittaisia taukoja päivän mittaan. Artikkelin lopusta löydät linkin tänään julkaistuun Jokapäivä-podcastiin.
Kun on paljon tekemistä, on tärkeää muistaa pitää pieniä taukoja, vaikka vain yhden rauhallisen hengenvedon ajan.
Lyhyenkin tauon pitäminen helpottaa tekeillä olevaan asiaan keskittymistä. Aivojen lepuuttaminen sekuntien tai parin minuutin ajan nopeuttaa tauon jälkeisen työn tekemistä ja tekemisen kautta oppimista. Tauko estää kehon ja aivojen ylikuormittumista eli vähentää stressiä. Taukojen pitämisen kautta olen myös opetellut ja edelleen opettelemassa kehoni viestin kuuntelemista: väsyttääkö, onko nälkä, onko jano, onko muuten hyvä vai huono olo.
Lyhyen tauon avulla voin myös valmistautua henkisesti edessä olevaan haastavaan tehtävään. Niin urheilijatkin tekevät ennen suoritusta: sulkevat tietyn rutiinin – jota kutsutaan myös rituaaliksi – avulla kaikki muut asiat pois mielestä keskittyen vain omaan suoritukseensa.
Pidätkö päivän aikana taukoja? Oletko huomannut lyhyiden taukojen merkityksen? Kerro – täällä tai Facebookissa.
Annan muutaman minuutin pituisissa podcasteissa vinkkejä ilon löytämiseen arjesta ja pienistä hetkistä. Pyrin tarjoamaan ideoita ja inspiraatiota kuulijalle. Podcastit julkaistaan tämän sivuston linkin mukaisesti Soundcloudissa (ja Spotifyssä, kunhan ymmärrän miten saan ne sinne – vielä eivät näy).
Huomenna pohdin toisten pyyteetöntä auttamista.
Edellisten podcastien aiheet
Huomion kiinnittäminen kehoon ja omiin uskomuksiin on yhtä tärkeä asia kuin tunteiden huomioiminen. Kun kiinnität huomiota itseesi ja tuntemuksiisi, vältät uupumuksen. Uskomusten tiedostaminen auttaa sinua pysymään tasapainossa joka päivä, tunteiden tukahduttaminen taas voi sairastuttaa. Kun tunnet omat arvosi ja menet tietoisesti kohti niitä sinulle syvästi tärkeiden asioiden kautta, elät omannäköistäsi elämää.
Oletko pohtinut, miksi oikea toimintatapa tietyssä hetkessä tulee mieleen vasta tilanteen mentyä ohi? Mikä asia saa sinut välillä tuntemaan itsesi huonoksi? Vertailetko silloin itseäsi muihin? Entä oletko huomannut, että oman itsen ja muun maailman opettelu voi olla mielekästä – tai tylsää? Kirjoittaminen saattaa auttaa mielekkyyden kokemisessa, samoin pelkojen kohtaaminen. Myös merkityksellisyyden kokemista ja hetkessä elämistä voi harjoitella tietoisesti myös työn kautta. Ja tanssimisen
Miksi ihmeessä muistelin liikennesääntöjä? Juuri ennen vappua vielä? Vappuna pohdin myös, miksi pidän kaikista vuodenajoista.
Edellisen lähetyksen voit kuunnella myös tänään