Miracura

Vyöhyketerapia

Podcast Jokapäivä, osa 23: Päivän hyvä työ?

Podcastien tekijä Kaisa on myös vyöhyketerapeutti, jolla on hoitotila Helsingissä.

Tämän päivän podcast-23:ssa pohdin toisten ihmisten pyyteettömään auttamiseen liittyviä asioita. Monella ihmisellä on nykyään voimia vievä työ, jossa he päivän ajan auttavat muita. Artikkelin lopusta löydät linkin tänään julkaistuun Jokapäivä-podcastiin.

Toisten auttaminen pitää yhteiskuntaa pystyssä, mutta miten tietää, missä omat rajat menevät auttamisen suhteen? Pitääkö vielä työpäivän (oli se sitten kotona lasten kanssa, palkkatyössä tai omassa firmassa) lisäksi omalla vapaa-ajalla panostaa toisten auttamiseen ilman rahallista palkkiota?

Historia kertoo hahmoista, jotka ovat tehneet lähes koko elämänsä työkseen hyväntekeväisyyttä, ilman tarkoitusta kerätä maallista omaisuutta. Heidän toimintaansa ja kypsyyttään ihannoidaan. Heidän esimerkkiinsä ymmärrettävästi pyritään. Mutta kuinka moni on valmis toteuttamaan heidän esimerkkiään yhtä laajasti omassa elämässään?

Itse kaipaan aikaa myös itselle, omalle eheytymiselle. Jossain vaiheessa myöhemmin kenties olen valmis antamaan ja vastaavasti saamaan enemmän. Vielä olen vaillinainen, keskeneräinen. Vielä joudun tyytymään siihen, että tuen tiettyjä yksittäisiä hyväntekeväisyyskohteita ainakin osittain persoonattomalla tavalla.

Mitä hyväntekeväisyyskohdetta sinä kannatat? Kerro – täällä tai Facebookissa.

Annan muutaman minuutin pituisissa podcasteissa vinkkejä ilon löytämiseen arjesta ja pienistä hetkistä. Pyrin tarjoamaan ideoita ja inspiraatiota kuulijalle. Podcastit julkaistaan tämän sivuston linkin mukaisesti Soundcloudissa (ja Spotifyssä, kunhan ymmärrän miten saan ne sinne – vielä eivät näy).

Huomenna pohdin toisten ihmisten ja eläinten itsestäni takaisin itselleni heijastamia asioita.

Edellisten podcastien aiheet

Huomion kiinnittäminen kehoon ja omiin uskomuksiin on yhtä tärkeä asia kuin tunteiden huomioiminen. Kun kiinnität huomiota itseesi ja tuntemuksiisi, vältät uupumuksen. Uskomusten tiedostaminen auttaa sinua pysymään tasapainossa joka päivä, tunteiden tukahduttaminen taas voi sairastuttaa. Kun tunnet omat arvosi ja menet tietoisesti kohti niitä sinulle syvästi tärkeiden asioiden kautta, elät omannäköistäsi elämää.

Oletko pohtinut, miksi oikea toimintatapa tietyssä hetkessä tulee mieleen vasta tilanteen mentyä ohi? Mikä asia saa sinut välillä tuntemaan itsesi huonoksi? Vertailetko silloin itseäsi muihin? Entä oletko huomannut, että oman itsen ja muun maailman opettelu voi olla mielekästä – tai tylsää? Kirjoittaminen saattaa auttaa mielekkyyden kokemisessa, samoin pelkojen kohtaaminen. Myös merkityksellisyyden kokemista ja hetkessä elämistä voi harjoitella tietoisesti myös työn kautta. Ja tanssimisen Muista myös pitää taukoja, joiden aikana aivot saavat levätä.

Miksi ihmeessä muistelin liikennesääntöjä? Juuri ennen vappua vielä? Vappuna pohdin myös, miksi pidän kaikista vuodenajoista.

Edellisen lähetyksen voit kuunnella myös tänään

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun
%d bloggaajaa tykkää tästä: