Podcast Jokapäivä, osa 51: ”Sulla on iso maha”
Tämän päivän podcastissa pohdin yhden sanan merkitystä loppuelämälle. Artikkelin lopusta löydät linkin tänään julkaistuun Jokapäivä-podcastiin. Löydät alta myös linkin edellisiin lähetyksiin.
“Ei haukku haavaa tee” on mielestäni yksi eniten pieleen menneistä sanonnoista suomenkielessä. Haukku nimenomaan vahingoittaa, joskus pahastikin. Yksi sana voi tehdä haavan, joka tuntuu ihmisessä koko loppuelämän. Fyysinen haava parantuu usein paljon nopeammin ja helpommin kuin ihmisen sisimpään tullut haava.
Ei-fyysisten haavojen paraneminen edellyttää ymmärrystä siitä, mistä haavat sisimpään tai sieluun ovat tulleet. Erityisen hankalia tällaiset haavat on parantaa silloin jos muistikuvat haavan aiheuttaneesta tilanteesta ovat hävinneet. Ihmisen muisti suojelee mieltä näiltä traumaattisilta muistoilta ja saattaa haudata ne johonkin syvälle. Sieltä syvältä muistikuvia on usein vaikea löytää.
Usein siihen että ikävien sanojen muisto on hautautunut syvälle muistiin kerroksiin on syynä se, että sanat ovat aiheuttaneet häpeää. Voimakkaita tunteita ei ole helppoa itsessään kohdata ja häpeä on yksi niistä vaikeimmista kohdattavista. Minulle itselleni häpeästä tekee erityisen vaikean kohdata se, että häpeän voi kohdata ainoastaan ryhmässä. Ainoa tapa käsitellä häpeääni on puhua sitä ääneen, myöntää se toisille ihmisille.
Tämänhetkisessä suorituskulttuurissa tuntuu usein että suurin merkitys on sillä miltä joku asia tai ihminen näyttää, ei niinkään sillä miltä joku asia tai ihminen omasta mielestä tuntuu. Moni ajattelee tekevänsä päätöksiä sen perusteella niitä päätös omissa ja toisten ihmisten silmissä näyttää. Monen päätöksen taustalla ovat kuitenkin usein tiedostamattomat tunteet. silloinhan tehtyihin päätöksiin vaikuttavat nekin asiat, jotka eivät ole ihmisen aktiivisessa muistissa eli esimerkiksi menneisyyden ikävät sanat.
Tuo edellinen koskettaa itseään läheisesti esimerkiksi pukeutumisen kautta. Vaatteilla voi yrittää peittää niitä kohtia omassa kehossa, jotka tuntuvat epämiellyttävältä, jotka aiheuttavat ahdistusta ja joiden haluaisi olevan toisenlaisia. Minulle ei ollut aikaisemmin mitenkään selvää, minkä takia haluan pukeutua peittävästi. Vasta nyt kun olen pohtinut enemmän omaan kehonkuvaan liittyviä asioita, vaatevalintojeni taustalla olevat syyt ovat selviämässä.
Kerro ajatuksistasi – täällä tai Facebookissa.
Annan muutaman minuutin pituisissa podcasteissa vinkkejä ilon löytämiseen arjesta ja pienistä hetkistä. Pyrin tarjoamaan ideoita ja inspiraatiota kuulijalle. Podcastit julkaistaan tämän sivuston linkin mukaisesti Soundcloudissa.
Huomenna pohdin jälleen uutta aihetta.
Edellisten podcastien aiheet
Eilen puhuin uhriutumisesta.
Löydät linkit edellisiin lähetyksiin täältä.