Podcast Jokapäivä, osa 63: Pitääkö töissä ajatella olevansa töissä?
Tämän päivän podcastissa pohdin työn tekemistä ja työssä viihtymistä. Artikkelin lopusta löydät linkin tänään julkaistuun Jokapäivä-podcastiin. Löydät alta myös linkin edellisiin lähetyksiin.
Ajatteletko aina olevasi töissä kun olet töissä? Onko sellaisia päiviä, että on tosi mukava olla töissä eikä työnteko tunnu työltä? Oletko pystynyt jonkun työpäivän aikana nauttimaan tietystä työtehtävästä ja ikään kuin sivuuttamaan ikävät hommat? Hoitamaan ei-lempihommasi kyllä, mutta olemaan ajattelematta niitä sen enempää: eli keskittymään niihin mukaviin asioihin? Entä jos iso osa työtehtävistäsi tuntuu epämiellyttävältä tai ei tunnu oikein miltään, ainoastaan työltä, oletko ajatellut että olisi mahdollista olla myös toisin?
Ihminen käyttää ison osan ajastaan erilaisten töiden tekemiseen. Tästä syystä olisi hyvin perusteltua tehdä sellaisia hommia joista pitää tai vaihtoehtoisesti opetella pitämään niistä asioista, joita tekee. Kolmas toimintatapa on opetella ajattelemaan työstä eri tavalla. Kolmas toimintatapa on siis yksinkertaisesti muuttaa omaa asennettaan. Asenteen muutoksen tarpeen toteaminen on yksinkertaista sanoa, ei niinkään yksinkertaista toteuttaa.
Entä jos yksinkertaisesti päättäisit nauttia ei-miltään-tuntuvasta työstäsi tästä päivästä eteenpäin? Jos päättäisit löytää jokaisesta työtehtävästä jotain mielekästä? Jotain sellaista, josta saat jotain, josta opit? Itselläni on vielä runsaasti opeteltavaa siinä, miten nautitaan kirjanpidon tekemisestä. Samoin opettelen ottamaan kaiken irti siitä, että on jatkuvasti paljon tekemistä.
Jos työ tuntuu todella ahdistavalta, työstä voi ja pitää pitää taukoa: lähteä pois työpaikalta, pitää lomaa. Samoin kannattaa hyödyntää omia sosiaalisia verkostoja, omia tukiverkostoja ja ympäröidä itsensä itseä tukevilla ihmisillä. Tiedät kyllä omat rajasi: tiedät koska töitä on ollut liikaa. On hyvä muistaa, että silloinkin voi tehdä liikaa töitä, kun kaikki työtehtävät tuntuvat mahtavilta, mukavilta, sellaiselta, joita haluaisi tehdä yhä lisää ja lisää.
Tunnistatko ne omat rajasi? Tiedätkö millaisista työtehtävistä erityisesti nautit? Tiedätkö millaisista nauti kaikkein vähiten: jotka ovat epämiellyttäviä? Oletko miettinyt kumpia työssäsi on enemmän? Onko sinulle tärkeää tehdä työtä josta pidät vai käytkö töissä vain saadaksesi rahaa elämiseen?
Edellä on paljon kysymyksiä, joihin jokaisen pitää etsiä omat vastaukset. Muista, että jos et ole tyytyväinen tilanteeseen, voit aina tehdä sille jotain. Jos etsit ratkaisua, se mitä todennäköisimmin ilmaantuu eteesi jotain kautta: tämä vaatii vain uskoa siihen, että ratkaisu on olemassa.
Kerro ajatuksistasi – täällä tai Facebookissa.
Annan muutaman minuutin pituisissa podcasteissa vinkkejä ilon löytämiseen arjesta ja pienistä hetkistä. Pyrin tarjoamaan ideoita ja inspiraatiota kuulijalle. Podcastit julkaistaan tämän sivuston linkin mukaisesti Soundcloudissa.
Huomenna pohdin jälleen uutta aihetta.
Edellisten podcastien aiheet
Eilen puhuin aamurutiineista.
Löydät linkit edellisiin lähetyksiin täältä.