Puhuminen sairaudesta toipumisen välineenä

Kävin joku aika sitten pitämässä vuorovaikutteisen puheenvuoron masennuksesta, dissosiaatihäiriöstä ja syömishäiriöstä. Kerroin oman kokemukseni – olen siis noissa asioissa kokemusasiantuntija. Koska olen myös hoitamisen ammattilainen, liitin puheenvuorooni teoriatietoa, johon pohjasin omat kokemukseni.

Puhuin tunnin nuorille, jotka istuivat koko ajan hiljaa, kuunnellen, naputtelematta puhelimia. Sain kiittävää palautetta sekä kuulijoilta että järjestäjältä. Nuorten mukaan aihe oli vaikea henkilökohtaisella tasolla, oli vaikea kommentoida tai kysyä. Järjestäjän mukaan olin loistava puhuja ja vahvasti läsnä.

Ilman muuta, aihe on vaikea monelle. Itse olen sairastanut ja toipunut pitkään, vuosia ja vuosikymmeniä ja olen valmis puhumaan sairauksistani häpeämättä, pelotta, peittelemättä. Ilman sairauksiani en olisi minä, sellaisena kuin olen. En vaihtaisi niitä, en vaihtaisi kulunutta elämääni.

Toipumiseni alkoi kirjoittamalla, puhuminen tuli mukaan vasta psykoterapiassa. Molemmat ovat tehokkaita tiettyyn pisteeseen asti. Olen myös maalannut ja saanut sitä kautta purettua tunteita ja ajatuksia. Kuitenkin vasta viimeisen parin vuoden aikana olen ymmärtänyt, mikä voima puheella voi omassa muutosprosessissa ollakaan. Vasta, kun olen löytänyt kehohoidot, olen ymmärtänyt, mitä puheella voikaan tehdä.

Äänen avulla muuttuminen?

Laulamisen fyysisyys on monelle selvää, erityisesti laulajille. Ammattipuhujat tietävät, että fyysisellä kunnolla on iso merkitys puhujalle. Kehon ja puheen tietoinen yhdistäminen ei kuitenkaan ole monellekaan ei-ammatikseen ääntä käyttävälle selvä asia. Koska äänenkäyttö on niin voimakas keino, sitä voi käyttää apuna monenlaisissa toipumisprosesseissa. Sen kanssa voi myös mennä liiallisuuksiin – kuten missä tahansa asiassa.

Oma kokemuksekin on, että puhuessa ääni resonoi kehossa ja sanotut sanat aivoissa. Kun puhe herättää myös tunteita, nekin ovat mukana prosessissa. Itse ääntä käyttämällä voi siis halutessaan vaikuttaa itseensä kokonaisvaltaisesti. Mekitystä on myös sillä, että lausutut sanat herättävät tunnereaktioita sekä itsessä että kuulijassa. Nämä kaksi voivat vahvistaa toisiaan, tuoda molemmille lisää ymmärrystä.

Vuoropuhelu itsen kanssa – ääneen

Olen tehnyt aiemmin podcasteja eli puhunut itselleni (ja samalla kuulijalle, kunhan olen puheeni julkaissut). Olin yllättynyt, miten vahvasti itsekseni puhuminen minuun vaikutti. Selkeytti ajatuksia, sai aikaan oivalluksia, ihan ilman kenenkään toisen vaikutusta asiaan. Ymmärsin, että kaikki oivallukset eivät vaadi vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa: tärkeintä on vuoropuhelu ITSEN kanssa.

Ystäväni Liisi työskentelee ammatikseen äänen kanssa. Häneltä olen saanut paljon arvokkaita vinkkejä äänen käyttöön, ja hän on yksi ihmisistä, jotka ovat laittaneet liikkeelle nämä pohdintani. Kiitos siis Liisille, että on auttanut minua (myös tietämättään…) omalla toipumispolullani Puhuminen ja laulaminen ovat voimakkaita työkaluja.

Ihmettelen edelleen sitä, että puhuessani ensimmäisen kerran elämässäni sairauksistani olin rauhallinen. En jännittänyt. Tiesin, mitä olen tekemässä, olin varma. Itselleni yllätykseksi myös tunteet nousivat vahvasti pintaan esityksen aikana: edelleenkään en pysty itkemään julkisesti, vaikka se olisi minulle todella tärkeä kokemus.

Puhumalla kokemuksistani ymmärrän joka kerta itsestäni jotain uutta. Ja mikä on sen arvokkaampaa puhujalle kuin kuulla, että vaikutti kuulijaan, joka pystyi samaistumaan kuulemaansa?

Kirjoitin aiemmin myös imeytyminogelmista ja siivosin.