Pyhä maskuliiniisuus ja pyhä feminiinisyys tai pyhä mieheys ja naiseus

Meissä jokaisessa asuu pieni tyttö ja pieni poika. Tai pieni nainen ja pieni mies. Nuo itse asiassa kuulostavat hassuilta kieleen liittyvien konnotaatioiden takia Mutta joka tapauksessa: kaikissa ihmisissä on feminiininen eli naisellinen ja maskuliininen eli miehekäs puolensa. Nämä kaksi toisiaan täydentävää ajattelumallia näkyvät erilaisissa asioissa riippuen ihmisen kokemuksista ja uskomuksista.

Feminiinisyyden ja maskuliinisuuden puhtaimpia olemuksia kutsutaan usein ”pyhiksi”, tarkoittaen olemuksen värittymätöntä ilmenemistä. Niitä asioita, joita me kaikki voimme itsessämme itsellemme täysin rehellisiä ollessamme tunnistaa. Kaikilla terveillä ihmisillä on jonkin verran hoivaviettiä, joka ilmentää feminiinisiä ominaisuuksia, samoin halua puolustaa itseään, joka taas kuuluu maskuliinin tehtäviin.

Samuli Perälä määrittelee pyhän maskuliinisuuden ja pyhän feminiinisyyden eron irtipäästämisen ja omistamisen kautta: feminiiniyteen kuuluu olennaisena osana täydellinen hyväksyntä, joka ilmenee irti päästämisenä, maskuliinisuuteen taas täydellinen hyväksyntä, joka ilmenee omaksi ottamisen kautta. Näiden kahden tasapaino on oleellista, jotta ihminen olisi tasapainossa itsensä kanssa, koska kaikissa ihmisissä on sekä feminiinisyyttä että maskuliinisuutta. Näiden kahden tasapaino on myös oleellista ihmissuhteissa ja erityisesti läheisimmissä suhteissa, perheessä. Olemme toinen toistemme peilejä ja ilmennämme toistemme ominaisuuksia: jokaisessa ihmisessä näemme itsemme.

Maskuliinisuus antaa voiman mennä eteenpäin ja selviytyä. Tukena ja turvana toimiminen on maskuliinisuuden ilmenemistä. Feminiini taas on herkkä, kuuntelee itseään ja opettaa samaa muille.

Tyttö vai poika? Feminiininen vai maskuliininen?

Halusin todella pitkään olla poika. Heillä tuntui olevan tyttöjä enemmän oikeuksia ja vähemmän velvollisuuksia. Tytön tuli olla siisti, eikä saanut nolata itseään naapurien silmissä. Pojat polttivat ladon, mutta minkäs niille pojlle teet. Pojat kiusasivat leikeissä ja joutuivat ottamaan minut mukaan, kun kävin kantelemassa aikuisille. Kun halusin sitten riitelemättä leikkiä itsekseni, ilman poikia, seurasivat salapaikkaani ja kävivät jättämässä jälkiä, jotka huomasin selvästi ja pidin salapaikkaa pilattuna.

Tyttöyttä oli vaikea hyväksyä. Onneksi minulla oli täti, joka lahjoitti minulle rannerenkaita. Ja itse tehdyt korvakorut. Olin koruista hirveän ylpeä. Silti pukeuduin mieluummin intiaaniksi ja leikin metsässä kuin laitoin mekon päälle ja istuin sisällä.

Muistan hyvin armottomuuteni itseäni kohtaan. Minussa oli paljon puolia, joita en pystynyt hyväksymään. En ymmärtänyt, että muut ihmiset ovat ihan yhtä puutteellisia kuin minä: minä vain näin heidät huonoudentunteideni suodattamina ehjempinä kuin he olivatkaan. Sittemmin olen opetellut antamaan vanhemmilleni anteeksi heidän osaamaattomuutensa ja puutteensa. Vahvimmat uskomukset muodostuvat lapsuudessa, jota moni joutuu käsittelemään uudelleen myöhemmässä vaiheessa, pohtimaan elämänsä suuntaa ja tottumuksiaan.

Elin siis pitkään vahvasti maskuliinisen puoleni ollessa ohjaksissa. Olin pitkään eksyksissä naisena, minun oli vaikea tulla itseni kanssa toimeen. Kyvyttömyys hyväksyä itseni alkoi lopulta aiheuttaa jännityksiä ja kipuja kehooni.

Itsensä hyväksyminen ja kasvu?

Jokaisella lienee itsessään puolia, joita on vaikeampi hyväksyä kuin muita. En pidä itseäni siinä mielessä erityisenä. Olen kuitenkin erittäin onnellinen siitä, että matkani on ollut sellainen kuin on ollut. Olen oppinut niitä asioita, joita minun on ollut tarpeen oppia – ja sama jatkuu.

Tuli aika, jolloin aloin pitää itseäni naisena. Opetella, mitä aidosti ajattelen siitä, mitä oikeastaan tunnen, opetella muuttamaan vanhoja enää minua palvelemattomia uskomuksia. Luulin jo aiemmin menneeni syvälle itseeni, oppineeni jo paljon. Ymmärsin kuitenkin, että aina pääsen syvemmälle, jos vain olen siihen itse valmis. Tai joskus on vain mentävä, vaikken olisikaan valmis. Tärkeintä on rohkeus katsoa, tutkia, kokeilla.

Katsoin äskettäin videota, jossa sanottiin, että ihminen on henkisesti korkealla tasolla, kun ei enää koe tarvetta toteuttaa intohimojaan. Kun elää vain hetkessä, haluamatta mitään, luottaen siihen, että kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu. Mutta että niin kauan kuin haluaa jotain, on jotain opittavaa. Ja että haluamisiaan toteuttamalla oppii. Tästä syystä on tärkeää tietää, mitä haluaa, niin kauan kuin jotain haluaa.

Opettelen ja opin joka päivä lisää naisena olemisesta. Kehoni on jatkuvasti muuttuva tietolähde, jolla riittää tarinaa niin kauan kuin sydän luo ja hengitys kulkee. On kiinnostavaa muistella, millainen olen nyt verrattuna vanhaan minään. Yritän muistaa, ettei toisiin vertaileminen kannata: siitä en opi mitään, toisin kuin itseni vertaamisesta itseeni.

Kenties jossain vaiheessa jäljellä on vain tarve päästää irti. Irtipäästämisen jälkeen voi kasvaa. Oppia, muuttua. Rakastaa enemmän ja vahvemmin yrittämättä takertua. Tuntea myötätuntoa, elää sydämen kautta. Olla tuomitsematta itseään tai muita.