Miracura

Vyöhyketerapia

Pyrkimys tasapainoon vaatii omaan itseen menemistä: rakasta itseäsi

energeettinen jäsenkorjaus perustuu kvanttifysiikan perusperiaatteisiin

Olen elämässäni siirtynyt hiljalleen yhä holistisempaan ihmiskäsitykseen – ja kohti kaiken ykseyden hyväksymistä. Ajattelen olevani vielä matkalla, vielä en ole riittävän tyhjä, jotta kaikki esteet väistyisivät tieltäni. Edelleen tunnen tarvetta opiskella, jotta tulisin paremmaksi. Edelleen minulla on pyrkimyksiä. Edelleen luotan aisteihini, annan egon johdattaa.

Uskon, että ihminen on luojaolento, joka tekee ympäristön itsensä kuvaksi. Fyysinen ympäristömme kuvastaa meitä, meidän sisällämme olevia asioita.

Energia ei voi kadota, sen määrä ei muutu. Energia vain muuttaa muotoaan. Nämä ovat kvanttifysiikan perusperiaatteita. Jokainen ihminen näkee asiat tavallaan eli nergia saa kunkin silmissä yksilöllisiä muotoja. Olemme, mitä uskomme olevamme.

Uskomuksia muuttamalla muutamme maailmamme. Uskomuksia muuttamalla voimme ymmärtää, että olemme jo saavuttaneet onnellisuuden – meidän tulee vain nähdä se.

Elämä ei voi kohdella meitä väärin, koska se tuo eteemme sen, mitä tarvitsemme oppiaksemme sen, mitä meidän tarvitsee oppia. Mitään ei tapahdu ilman, että olemme itse luoneet sen. Emme saavuta mitään, mitä emme uskoisi saavuttavamme.

Egomme ei ymmärrä, että meillä on jo kaikki: ettei meiltä puutu mitään. Jos emme vielä ymmärrä tätä, meidän on vielä jatkettava oppimista aineen maailmassa. Jos emme vielä ymmärrä, meidän tulee katsoa sisällemme. Luomme itse oman kärsimyksemme, aivan kuten luomme onnemme.

Valinta

Valitsen oman tieni, kuten jokainen ihminen. Valintani on auttaa muita ihmisiä näkemään oma voimansa. Etsin jatkuvasti tähän uusia keinoja, uutta osaamista, uutta ymmärrystä. Etsin jatkuvasti ykseyttä, jonka kautta voin auttaa kaikkia, mistään riippumatta. Ykseydessä kaikki on hyväksyttyä, kaikki olemassa. Aika katoaa, menettää merkityksensä. Suorittaminen loppuu.

Energeettinen jäsenkorjaus

mietiskellessä kohtaat itsesi energeettisellä tasolla

Energeettinen jäsenkorjaus on yksi viimeksi oppimistani tavoista pyrkiä tasapainoon. Se näyttää olevan erittäin vaikuttava keino, koska on niin monitasoinen. Hoidossa huomioidaan keholllinen, mielellinen, psykologinen ja henkinen ulottuvuus. Tekniikka on yksi tapa laittaa ego hetkeksi syrjään ja antaa ihmisen kohdata itsensä tuntien olonsa koko ajan turvalliseksi.

Mitä energeettinen jäsenkorjaus on? Opettajani määrittelee sen akupunktioksi ilman neuloja. Hoidossa käytetään apuna kosketusta, hengitystä ja erilaisia huomionsuuntaamistekniikoita, joita voi kutsua myös energeettisiksi työkaluiksi tai intentioiksi. Monessa mielessä tekniikka on hyvin yksinkertainen, kuten parhaat ideat aina ovat.

Hoito on asiakkaalle täysin kivuton ja useimmiten hyvin rentouttava. Mahdolliset kivut katoavat tai vähenevät – oli sitten kyse psyykkisestä tai fyysisestä kivusta.

Hoidon kulku: energeettinen jäsenkorjaus

Aluksi käyn läpi hoidettavan henkilön kehon kevyen kosketuksen kautta. Tässä vaiheessa keskityn tasapainottamaan kehon fyysisellä tasolla. Hoidossa oleellista on asiakkana tiedostavuus: käsittelyn aikana on mahdollista huomata tavallista selvemmin oman kehon erityispiirteet, kuten lantion mahdollinen vinous. Harva ihminen on täysin suorassa

Hoito jatkuu kehon avauksesta asiakkaan toiveiden mukaan käsittämään enemmän energeettistä virtausta tai tunteita ja uskomuksia. Tämä vaihe on puhdistava tasapainottavan lisäksi.

Jokainen hoito on erilainen, koska samanlaisia ihmisiä ei ole. Jokainen päivä on myös erilainen, ihminen ei ole samanlainen joka päivä. Muutos on väistämätöntä, ainoa pysyvä asia tässä usein aineen maailmaksi käsittämässämme maailmassa.

Miksi?

energeettinen jäsenkorjaus on yksinkertainen, mutta tehokas tekniikka

Olen toisinaan hirveän ylpeä siitä, että olen auttanut jotakuta oivaltamaan itsessään jotain uutta. En koe, että olisin itse silloin saavuttanut jotain, että olisin itse silloin menestynyt. Tuntuu toisinaan myös kummalliselta, etten tunne sitä vahvaa ylpeyttä omasta puolestani vaan paljon helpommin jonkun toisen puolesta. Erityisesti tämä energeettinen hoito on hoitoa, joka saa minut ymmärtämään oman pienuuteni ja samalla toisaalta kenties kykyni käynnistää toisissa ihmisissä merkittäviä muutoksia.

Olen kenties vain hyväksynyt itsessäni meissä jokaisessa olevan kyvyn nähdä toisemme sellaisina kuin olemme. Hyväksyä toisemme kokonaan, tuomitsematta, arvottamatta.

Joka päivä ymmärrän tämän paremmin – kiitos jokaisen ihmisen, jonka kohtaan.

Olemme jokainen ihan itse vastuussa omista tunteistamme – kukaan muu kuin me itse emme aiheuta itsellemme mitään.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun
%d bloggaajaa tykkää tästä: