Tänään pelkään, mutta niinhän pelkään joka päivä

”Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.”

– Eeva Kilpi –

Edellä olevan runo on yksi elämäni lempirunoista. Siihen palaan ajoittain, muistuttamaan itseäni tärkeistä asioista.

Tärkeää on saunoa. Tärkeää on olla nainen. Tärkeää on pitää itsestäni huolta. Luottaa itseeni. Ajatella itseäni rakkaudella.

Tänään olen juuri minä

Tänään on se huominen, josta eilen uneksin. Tänään on saunapäivä, tänään on se päivä, jolloin nautin omasta seurastani.

Erityisesti tänään se on tärkeää, koska tuntuu, etten juuri nyt riitä itselleni. Tahtoisin paeta itseäni muiden ihmisen seuraan, olla ajattelematta ajatuksiani ja tuntematta tunteitani. Haluaisin syödä tunteeni pois, pitää ne piilossa ruoalla.

Mieleni vaatii olemaan olematta, olemaan tiedostamatta, tekemään, olemaan pysähtymättä pelkojen äärelle. Olemaan olematta kosketuksissa itseeni, katsomatta syvyyksiini. Olemaan oppimatta, näkemättä, koskettamattomissa.

Kuulen mieleni ahdistavat vaatimukset.

Hengitän syvään ja rauhallisesti: sillä tavalla kehoni rentoutuu mielen vaatimuksista huolimatta. Keskityn avaamaan sydäntä, vaikka se juuri nyt tuntuu vaikealta, raskaalta, synkältä. Keskityn myötätuntoon. Mielen ääni alka hiljentyä. Hiljalleen kuljen hengityksen avulla kohti sisäistä rauhaa. Tänään en luultavasti saavuta sitä kuten joinain päivinä, mutta keskityn antamaan sen itselleni anteeksi. Päivät eivät ole samanlaisia, enkä minä pysy samana. Muutos on kenties ainoa pysyvä asia elämässä.

Suunnittelen päivän ohjelmaa. Kuinka teen töitä ja olen tekemättä. Pohdin, missä kohtaa olen kauempana itsestäni, missä lähempänä. Pohdin, mikä kohta päivästä on minulle tänään tärkein.

Edelleen pohdin, kenelle voisin soittaa paetakseni itseäni. Samalla muistutan itseäni, etten lakkaa olemasta, etten ole vähemmän näkyvä, vaikka tänään en puhuisi kenellekään mitään, en kirjoittaisi viestejä, en toisi itseäni toisten näkyville. Olen ihan yhtä paljon olemassa, vaikken puhu kenellekään tai kirjoita mitään.

Itsepäivä

Jokaiselle on silloin tällöin ellei useamminkin tarpeen itsepäivä. Jokaisella on oikeus keskittyä välillä itseensä, omaan hyvinvointiinsa. Siihen, minne on matkalla. Omaan suuntaansa.

Itsepäivä on melkein kuin itsepäisyys. Sitä tarvitaan, jotta voimme elää omanlaistamme elämää: omalla tavallamme, omalla aikataulullamme, omia valintoja tehden. Itsepäisillä, mutta sopivassa kohdassa joustamaan kykenevillä on todennäköisesti onnellisempi elämänä ja vanhuus kuin toisten tahtoon mukautuvilla. Toisaalta itsepäinen voi hakata päätään seinään, koska ei itsepäisyydeltään näe, että seinän voi myös kiertää.

Ystäväni opetti minulle äskettäin haluamisen merkitystä. Jotta olen menossa johonkin, minun tulee tiedostaa, mitä haluan. Haluamiseni kohteen tulee olla näkyvä, riittävän voimakas, jotta voin sanoittaa sen. Itsepäivinä voin pohtia haluamisiani eri näkökulmasta kuin toisia ihmisiä kohdatessa. Uskon, että jos en mielestäni ole menossa mihinkään tai halua mitään, olen yksinkertaisesti vain liian peloissnai myöntääkseni meneväni tai haluavani. Jos olen jumissa, vain pelkoni ovat esteenäni. Pelossa elää vain ego, yliminä, tietoinen itseni estäminen, ei aito halu kehittyä tai muuttua.

Itsepäivät ovat aikaa, jolloin pelkoni voivat estää minua kohtaamasta itseni. Ne ovat myös aikaa, jolloin voin panostaa pelkojen tunnistamiseen ja hyväksymiseen ja pelkojen taaksen näkemiseen. Pelkojen takana olen minä, sellaisena kuin voin parhaimmillaaan olla. Sellaisena, kuin pohjimmiltani olen. Sellaisena kuin olen yksin seisoessani, vailla suojaa ja harsoja. Sellaisena, kuin olen ilman muita suojamuurina ympärilläni.

Sanotaan, ettei metsässä voi olla vihainen. Että tunneyrsky helpottaa luontoon lähtiessä. Katselen tätä kirjoittaessani hiljalleen laskevaa aurinkoa, joka siivilöityy paljaiden puunoksien lomasta kotiini. Kuulen linnun kevätkonsertin ikkunan takaa: korvissani periksiantamattoman, kirkkaan, toiveikkaan. Lintu sen sijaan vain tekee, mitä joka kevät: elää.

Mietin, että siihen minunkin tulee pyrkiä: yksinkertaisesti elämään.

Ei ole tarvetta tehdä kaikesta monimutkaista.