Miracura

Vyöhyketerapia

Tunteet saavat aikaan parempia tuloksia

Tunteiden merkitys menestykselle

Tunteiden merkityksestä menestykselle puhuttiin muutama kuukausi sitten johtamis- ja itsensäkehittämiskoulutuksessa, johon osallistuin Globenissa Tukholmassa.

Tämä on kooste erimaalaisten, erilaisista lähtökohdista ponnistaneiden, menestyneiden ihmisten puheenvuoroista.

Otsikko liittyy hyvän johtajuuden määrittelemiseen: hyvä johtaja herättää tunteita ja osaa motivoida johdettaviaan saamalla heidät uskomaan, että he pystyvät tekemään tarvittavat asiat.

Usko, suunnittele, tee pelotta

Elämässä menestyminen ei ole kiinni onnesta. On turha sanoa ”Hyvähän sun on, kun...” Menestys vaatii uskoa itseen, omiin tekemisiin ja tavoitteisiin.

Jotta pystyt uskomaan itseesi ja tekemisisi, pitää olla selkeä suunnitelma ja tavoitteet. Selkeä tarkoittaa numeroita ja aikatalulutusta: suunnitelmaa viikolle, kuukaudelle, vuodelle, kolmelle vuodelle, viidelle, kymmenelle, kahdellekymmenelle, kolmellekymmenelle. Suurin osa ihmisistä elää hyvin lyhyellä tähtäimellä, mutta menestys vaatii pitkän tähtäimen suunnittelua. Kaikissa suunnitelmissa on kaksi osa-aluetta: lyhyen ajan tulokset ja pitkän ajan kuluessa muuttuvat asiat.

Elämässä menestyminen ei ole kiinni onnesta. On turha sanoa ”Hyvähän sun on, kun…” Menestys vaatii uskoa itseen, omiin tekemisiin ja tavoitteisiin. Se vaatii kykyä nousta ylös pienen kompastumisen jälkeen ilman muiden apua. Tuuria tai sattumaa se EI ole.

Epäonnistumista ei pidä pelätä – ainoastaan sitä, että olisi vielä vuoden päästä samassa tilanteessa kuin nyt. Jotta voit saavuttaa tavoitteesi, sinun pitää lakata kuuntelemasta ääntä, joka toistelee ”En ole tarpeeksi”. Ihmiset kun eivät sano ei sinulle, vaan ideoillesi.

Hyvä johtaja tuntee, näyttää ja kulkee menestykseen johtavaa tietä. Häntä voi seurata menestykseen. Hyvä johtaja etsii avukseen itseään parempia toisia johtajia. Voittaja ei selittele, vaan arvioi tekemisiään tulosten perusteella – häviäjällä sen sijaan on aina tekosyitä. Voittaja muistaa, että jokaista voittoa vastaan pitää hävitä jotain.

Menestyksen saavuttaminen edellyttää uteliaisuutta, toisista välittämistä, toisten rakastamista ja huomioimista. James Leard on todistanut tutkimuksessaan, että ”kuin olisit” toimii aina: jos hymyilet hynyilemisen vuoksi, tunnet olosi onnellisemmaksi – ja jos kurtistat kulmiasi, tunnet olosi onnettomammaksi.

Pohdittavaksi

Kuvittele, että olet joku päivä todella hyvin toimeentuleva. Kuinka paljon sinulla on silloin rahaa? Kuvittele ilman mitään rajoituksia.

Kuvittele, että olet joku päivä todella hyvin toimeentuleva. Kuinka paljon sinulla on silloin rahaa? Kuvittele ilman mitään rajoituksia.

Onko sinun järkevää luopua unelmistasi, jos joku toinen ei halua sinun unelmoivan, kuten unelmoit?

Onko sinun järkevää luopua urastasi, koska joku toinen ei halua sinun saavan paljon rahaa?

Liikunta ja ravinto

Inspiroiva urheilija Jarno Tykkynen (Les Mills) puhui siitä, kuinka innostus leviää kuin tauti. Kuvittein laivalla kotiin tullessani, mitähän tapahtuisi, jos laiva olisi täynnä muumien kanssa päivällä innoissaan leikkineitä lapsia… Jarno kysyi myös, kuinka moni muutamasta tuhannesta kuulijasta olisi valmis käyttämään 4% päivästään liikkumiseen. Hän selvensi, että 4% on tunti päivässä. Ei vaikuta minusta mahdottomalta: suurimpana osana päivistä liikun paljon enemmän.

Ilman tulehdustilaa elimistö ei pystyisi uudistumaan, koska uudiskudoksen muodostuminen vaatii niiden vahingoittumista ensin tulehdusreaktion kautta. Ilman jatkuvaa tuhoutumis – paranemisreaktiota elimistö vanhenee ja lakkaa toimimasta.

Koska jokaisessa kunnon koulutuksessa puhutaan mentaalisen terveyden ja liikunnan lisäksi myös ravitsemuksesta, opin, että jokaisen ihmisen elimistössä kuuluukin olla pieni tulehdustila: että tulehduksen synty ja vastaavasti sen paraneminen ovat välttämättömiä elimistön toiminnalle. Ilman tulehdustilaa elimistö ei pystyisi uudistumaan, koska uudiskudoksen muodostuminen vaatii niiden vahingoittumista ensin tulehdusreaktion kautta. Ilman jatkuvaa tuhoutumis – paranemisreaktiota elimistö vanhenee ja lakkaa toimimasta. Uudistumiskyvyttömät kudokset tarkoittavat erilaisia rappeuttavia sairauksia: erilaisia lihasten, nivelten, hermoston toimintahäiriöitä.

Nykyinen ruokavalio ei takaa terveyttä, päinvastoin. Prosessoidun ruoan runsaan käytön takia 2000kcal päivässä ei enää tarjoa ihmisille kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Tämä johtaa tulehdustilan laajenemiseen ja ennen pitkää siis sairastumiseen. Ravinneköyhän ruoan takia ihmiset kärsivät vuosia erilaisten sairauksien esiasteista: sairaudet saavat diagnoosin vasta vuosien päästä puhkeamisesta. Silloin niitä on jo vaikea hoitaa.

Mitä siis opin? Mitä teen jatkossa toisin?

Aion

  • nukkua tarpeeksi
  • syödä paaaaaaaljon vihreitä kasvksia: tuoreena, kypsennettyinä JA puristeina
  • välttää vehnää ja entistä enemmän myös sokeria (joka on heikko kohtani)
  • välttää kaikkia prosessoituja elintarvikkeita – kypsentää siis itse ruoka tai syödä tuoretta
  • huolehtia solukalvon kunnossapidosta omega3-valmisteella: mitata myös ajoittain, että käytössä oleva valmiste oikeasti toimii
Syö paaaaaaaljon vihreitä kasvksia: tuoreena, kypsennettyinä JA puristeina
  • hymyillä enemmän
  • avata keskusteluja vielä nykyistä enemmän
  • muistaa, että minusta on siihen mitä ikinä haluan – pitää vain päättä tehdä se
  • kysyä neuvoja osaavammilta – ja noudattaa niitä
  • antaa itselleni aikaa kehittyä
  • liikkua tunnin myös niinä päivinä, jolloin liikun vähemmän
  • suunnitella viikkoni paremmin etukäteen ja noudattaa suunnitelmaa

Tahtoisitko lukea kirjoittamani runon?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun
%d bloggaajaa tykkää tästä: