Vastuu: pohdi huolella, mistä olet valmis sitä ottamaan

Olen vastuu ssa ainoastaan omista tekemisistäni, en toisen syyllisyydestä tai suuttumuksesta. Minun tekemisistäni ei johdu mikään, mitä joku toinen tekee, riippumatta sitä, mitä kenties teen tai sanon.

Vastuu. Mitä minun oikein pitäisi ajatella siitä, kun tuo ihminen toimii tuolla tavalla?

Tätä minun oli tapana kysyä itseltäni todella usein. Pohtia, miten minun pitäisi tehdä asioita toisin, jotta toiset ihmiset toimisivat toisella tavalla. Kesti piiiiiiitkään, ennen kuin viimein oivalsin, etteivät toisten tekemiset tai ajatukset ole minusta kiinni. He itse päättävät, miten toimivat ja miten ajattelevat, minä en ole siitä vastuussa.

Olen vastuussa ainoastaan omista tekemisistäni, en toisen syyllisyydestä tai suuttumuksesta. Minun tekemisistäni ei johdu mikään, mitä joku toinen tekee, riippumatta sitä, mitä kenties teen tai sanon. Jokainen toimii aina omista lähtökohdistaan, omien tapojensa ja uskomustensa pohjalta.

Jos joku lyö minua, minä en ole siitä vastuussa. Lyöjä on. Jos joku haukkuu minua, en ole siitä vastuussa. Haukkuja on. Jos joku puhuu minusta pahaa selkäni takana, en ole siitä vastuussa. Pahanpuhuja on.

Ryhmässä toimiminen ei ole aina helppoa

Pohdin tätä jälleen kerran uskaltautuessani olemaan eri mieltä kuin muut joukossa, jonka mielipide, toiminta ja hyväksyntä ovat minulle tärkeitä. Ilmaisin olevani eri mieltä kuin yksi ryhmän auktoriteettihahmoista. Pelotti. Mitä muut sanoisivat? Naurettaisiinko minulle? Heitettäisiinkö ulos ryhmästä? Painostettaisiinko olemaan samaa mieltä?

Mitä luulet, mitä tapahtui? Miten minua kohdeltiin? Mitä rehellisyydestäni seurasi?

Pelkäsin, että minut nähdään erillisenä, eri mieltä olevana, joukkoon kuulumattomana. Samalla pelkäsin itseäni ja omaa vahvuuttani, myös ominaisuuttani, joka ei suostu hyväksymään mitään vain siksi, että auktoriteetti väittää asian olevan niin. Pelkäsin siis omaa voimaani, omaa näkemystäni, itseni tekemistä näkyväksi omanlaisenani persoonana. Olemalla eri mieltä en voisi enää piiloutua muiden taakse.

Pohdin ryhmän aiheuttamaa painetta ajatella ryhmän lailla. Ihan kuin kukaan oikeasti ilman avointa keskustelua tietäisi, ovatko kaikki todella samaa mieltä tietystä asiasta. Ihmisillä on usein hirveä kiire, joka estää avoimuuden ja dialogin. On helpompaa kuvitella ja olettaa kuin oikeasti kuunnella toista. Mitä isompi ryhmä, sitä enemmän sen sisällä kuitenkin aina on erillisyyttä ja erilaisia mielipiteitä. Pienessäkin ryhmässä kaikki saattavat ajatella asioista hyvin eri tavalla omista lähtökohdistaan, vaikka ajatukset olisivat riittävän samankaltaisia mahdollistamaan sujuvan yhdessä toimimisen.

Ihminen on sosiaalinen olento, joka usein kaipaa toisten hyväksyntää. Tulemalla hyväksytyksi on helpompi toimia yhdessä toisten kanssa. Jokainen kuitenkin tarvitsee apua ja tukea joskus.

Ihminen on sosiaalinen olento, joka usein kaipaa toisten hyväksyntää. Tulemalla hyväksytyksi on helpompi toimia yhdessä toisten kanssa. Jokainen kuitenkin tarvitsee apua ja tukea joskus. Olo on turvallisempi, jos voi ajatella sen avun olevan aina lähellä. Että joku itselle tärkeä ryhmä tarjoaa sitä, mitä kulloinkin kaipaa, kunhan sitä vain pyytää. Pelottaa, että erimielisyydet haihduttavat tämän turvallisuudentunteen.

Ryhmän kautta enemmän itsekseen

Kerroin ryhmälle, kuinka pelkäsin olla eri mieltä. Kiitin siitä, että opin itsestäni jälleen tärkeitä asioita. Sain vastaani hyväksyntää ja hiljaisuutta. Minua ei hylätty, minua kuunneltiin. Mielipiteelleni annettiin arvoa. Tuntui, että minua arvostetaan arvostelemisen sijasta.

Olen oppinut, että ryhmä lujittuu, kasvaa yhteen, ainoastaan vastoinkäymisten kautta. Jos on aina helppoa, yhteenkuuluvuutta ei synny. Ei synny syvällistä ymmärrystä siitä, mitä apua ryhmä voi tarjota. Ei synny turvallisuuden tunnetta. Ilman kriisejä ei siis voi kasvaa, edes ryhmän kautta.

Samalla olen oppinut, että erilaisilla ryhmillä on paikkansa. Vertaistukiryhmästä saa erilaista voimaa ja oppia kuin moniammatillisesta työryhmästä tai runsaasti toisistaan eroavia mielipiteitä omaavien ihmisten ryhmästä. Olen myös oppinut, että mikä tahansa ihmnisjoukko voi muodostaa ryhmän, kunhan löytyy jokin kaikille yhteinen asia. Ja että ryhmähenki voi syntyä hetkessä tai ei ollenkaan, pitkänkään ajan kuluessa.

Ryhmässä tärkeintä on antaa tilaa toiselle. Silloin kaikki voivat tuntea kuuluvansa joukkoon, olevansa osa jotain isompaa. Samalla kannattaa muistaa, että jokainen on vastuussa vain omista reaktioistaan, vaikka ryhmällä saattaakin olla vastuu jonkun isomman kokonaisuuden toteuttamisesta. Ryhmä koostuu aina yksilöistä, joilla on toisistaan poikkeavia ominaisuuksia ja taitoja.

Esitän alun kysymyksen uudelleen eri tavalla: Onko minun ajateltava jotain siitä, miten joku toinen toimii? Ja vastaan itse: ei. Minulle on tärkeintä tietää, miksi itse toimin tai ajattelen tietyllä tavalla.

Esitän alun kysymyksen uudelleen eri tavalla: Onko minun ajateltava jotain siitä, miten joku toinen toimii? Ja vastaan itse: ei. Minulle on tärkeintä tietää, miksi itse toimin tai ajattelen tietyllä tavalla. Eivät kaikki muiden ihmisten toimet herätä minussa vastakaikua. Kaikkea ei tarvitse huomata. Kaikesta ei tarvitse olla mielipidettä. Eikä todellakaan ole tarpeen arvostella kaikkea.

Entä jos vain hyväksyisi tyynesti sen miten joku toimii tai ajattelee? Korostan jälleen sitä, ettei tämä tarkoita sitä, että toisen ihmisen tai ympäristön vahingoittaminen olisi sallittua. Mutta entä jos vain jättäisi asiat omaan arvoonsa, tuomitsematta. Tunnistaisi omat ajatuksensa ja tunteensa, joita toisen ihmisen toimista kenties herää, mutta jättäisi reagoimatta niihin.

Sillä tavalla eläminen olisi paljon yksinkertaisempaa.

Lopulta oppisimme luottamaan siihen, että kaikkien toimiessa tuolla tavalla voimme olla juuri sellaisia kuin olemme.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun
%d bloggaajaa tykkää tästä: