Yksinkertaisia tapoja parantaa kehotietoisuutta, osa 2/2
Kehon tuntemuksiin tutustumiseen eli kehotietoisuuden parantamiseen on paljon erilaisia työkaluja. Kerron tässä lyhyesti kahdesta erilaisesta tekniikasta, joiden käyttämisessä ei vaadita paljon aikaa, välineitä tai erityistä osaamista. Niiden käyttö sopii siis kenelle tahansa, missä tahansa. Toisesta kahdesta tekniikasta kerroin viime viikon perjantaina julkaistussa tekstissä.
Sisäinen motivaatio eli inspiraatio

Sisäinen motivaatio tarkoittaa asioita, joiden takia teet, mitä teet. Se kipinä sisälläsi, joka saa sinut saamaan asioita aikaan. Se ajatus tai käsitys mahdollisuuksistasi, joka potkii sinua eteenpäin huonoinakin päivinä. Sisäinen motivaatio eli inspiraatio juontaa juurensa arvoistasi ja uskomuksistasi, joten sen muuttaminen onnistuu niiden kautta.
Sisäinen motivaatio on eri asia kuin ulkoinen motivaatio. Ulkoisesti motivoivia tekijöitä voivat olla esimerkiksi raha, maine tai kunnia. Sisäistä motivaatiota sen sijaan edesauttavat henkilökohtaisesti saatu kiitos ja muut yksilökohtaiset onnistumisen kokemukset.
Kun ihminen tietää MIKSI tekee jotain, hän on motivoitunut. Sisäisesti motivoitunut, inspiroitunut, hän on silloin, kun tuo miksi on henkilökohtainen, ihmisen itsensä asettama. MITÄ tulee vasta tämän jälkeen. Kun miksi ja mitä on selvillä, kannattaa vasta alkaa miettiä, MITEN. Tässä järjestyksessä tietoisesti tehtynä sisäinen motivaatio säilyy pitkään.
Motivaatio liittyy kehotietoisuuteen tiedostetun motiivien etsimisen ja tunnistamisen kautta. Kehon toiminnot joko tukevat tai haittaavat sisäistä motivaatiota – ja sisäinen motivaatio tukee kehoa. Ulkoinen motivaatio taas usein on keholle haitaksi, aktivoidessaan useammin aktivoivaa kuin rauhoittavaa hermoston osaa.
EI:n sanominen

Olet onnekas, jos jonkun pyytämän asian tekemisestä kieltäytyminen on sinulle helppoa. Jos ein sanominen on sinulle vaikeaa, muista, että sinulla on oikeus tunteisiisi ja omaan aikaasi. Onneksi ein sanomista voi harjoitella.
Läheskään aina ei ole välttämätöntä sanoa jyrkästi vain EI. Voi sanoa ”Kiitos, mutta minulle on tärkeämpää pitää kiinni suunnitelmistani” tai ”Kiitos, mutta päätin jo tehdä toisin” tai ”Kiitos kun ajattelit minua, mutta ei”.
Mieti, missä tilanteissa sinun on erityisen vaikea sanoa ei. Lapsille, vanhemmille, pomolle, kollegalle, puolisolle, sisarukselle, jollekulle muulle? Mieti, miten voisit kauniisti muistuttaa sitä toista, että sinä, aikasi ja mielipiteesi ovat yhtä arvokkaita kuin hänen aikaansa ja mielipiteensä.
Tee niitä asioita, joista nautit, sano ääneen ei niille, joille kehosi sanoo ei. Ein sanomisessa harjoittelu tekee mestarin.
Omia kokemuksia kehotietoisuustekniikoiden käytöstä

Kehotietoisuuttani parantaessani olen hyötynyt kaikista neljästä tekniikasta: fokusoinnista, itsemyötätunnosta, sisäisen motivaation tuovien tekijöiden tunnistamisesta ja käyttämisestä sekä ein sanomisesta. Olen toipuva perfektionisti, joten itsemyötätunnon ja ein sanomisen harjoitteleminen on ollut todella tärkeää – ja on edelleen. Vanhat tavat ja tottumukset nostavat toisinaan päätään myös ajatuksen tasolla.
Fokusoinnista on ollut apua mielen ja kehon yhteyden parantamisessa ja. kuinka ollakaan, fokuksen löytämisessä. Pidän fokusoinnin perusajatuksesta: asian tunnistaminen, hyväksyntä, sopivaan paikkaan siirtäminen. Tekniikka on mahdollistanut vaikeampien asioiden hyväksymisen ja käsittelyn vähän kerrallaan sekä lisännyt kykyäni olla pitkäjänteinen.
Sisäisen motivaation tärkeyden huomaan arjessa joka päivä: se on moottori, joka pitää minut liikkeessä sekä fyysisellä että mielen tasolla.
Minun on ollut erityisen vaikea sanoa EI työskennellessäni hoitajana. Olen kohdellut itseäni huonosti, jättänyt kehon viestejä kuulematta. Aluksi oli vaikea edes tunnistaa näitä viestejä. Harjoituksen myötä olen hiljalleen oppinut sanomaan ei pomolle, kollegoille, hoidettaville ja samalla myös muualla elämässä ihmisille, joiden seura ei ole minulle hyväksi.
Näiden tekniikoiden lisäksi tukenani on toki ollut paljon muita tekniikoita: vaihtoehtoja on runsaasti. Etsimällä ja rohkeasti kokeilemalla löydät juuri sinulle sopivat jutut ja voit muodostaa niistä toimivan kokonaisuuden.
Lue myös viime viikon artikkeli fokusoinnista ja itsemyötätunnosta.