Ympäristösi on sisimpäsi ilmentymä – maailmasi on sinä
Mikä muodostaa maailmasi?
”Jos pystyt näkemään toisen ihmisen käytöksen sinua kohtaan heijastuksena hänen käsityksestään itsestään ennemmin kuin osoituksena ihmisarvostasi, lakkaat lopulta, ajan kuluessa, reagoimasta.” – Joogi Bhajan –
Uskomme usein, että toisten ihmisten käytös johtuu meistä. Toiset ihmiset puhuvat mitä puhuvat, koska olemme tehneet jotain tai jättäneet jotain tekemättä. Toiset ihmiset myös syyttävät meitä helposti siitä, ettemme ole oikeanlaisia tai tee oikeita asioita.
Mielestäni jokainen päättää itse, millaista sisäistä maailmaa ilmentää. Kukaan muu kuin minä itse ei ole vastuussa siitä, mitä suustani pääsee. Kukaan muu kuin minä ei ole vastuussa siitä, onnistunko, saanko aikaan, pystynkö, osaanko. Kukaan muu kuin minä ei ole vastuussa siitä, opinko.
Kukaan muu kuin minä ei myöskään ole vastuussa tunteistani tai reaktioistani tunteisiini. Minä päätän, mihin suuntaan lähden. Minä päätän, mitä sisimmästäni ilmennän muille ihmisille. Minä päätän, millainen haluan olla ja miten toimia. Minä päätän – jos niin päätän – antaa muiden tallata itseni jalkoihinsa.
Voin myös päättää olla minä. Sellaisena kuin olen, kokonaisena. Maailmanani. Se tosin edellyttää matkaa itseeni. Matkaa sinne, missä ja millaisena itsessäni olen. Vaillinaisuuteni hyväksymistä ja vahvuuksieni löytämistä. Tietoiseksi itsekseni kasvamista. Kasvamalla tulemme tärkeämmiksi itsellemme ja lakkaamme katsomasta ulos, yrittämästä arvioida itseämme toisten silmin.
On paljon ihmisiä, joilta voit tuossa prosessissa saada tarvitessasi apua. Tunnevyöhyketerapeutti on yksi avun tarjoajista.
Lapsuudessa maailma rakennetaan
Äidilläni oli lapsuudessani tapana sanoa ”Mitä naapuritkin ajattelevat, jos teet noin?” Opin, että minun on huomioitava muut aina, tein sitten mitä tahansa. Minun on huomioitava muut, jotten tulisi tuomituksi. Samalla tuomitsin itseni elämään, jossa teen tai jätän asioita tekemättä, koska pelkään etukäteen seurauksia, joita ei todennäköisesti koskaan tule: koska kukaan ei huomaa, että olisin tehnyt jotain erikoista.
Opin asettamaan naapurit oman hyvinvointini edelle. Samalla opin asettamaan tilanteen mukaan kenet tahansa itseni edelle. Opin, etten joka tilanteessa ansaitse tehdä kuten minusta parhaalta tuntuisi. Opin, että se, mitä haluan, ei aina ole muiden silmissä hyväksyttävää.
Se oli hyvä oppi: opin huomioimaan muut, asettamaan itsekkyyteni tarvittaessa hetkeksi sivuun ja yrittämään toimia toisin kuin ensin ajattelin. Samalla kuitenkin vein tuon opin liian pitkälle ja lakkasin ottamasta itseäni huomioon niissä tilanteissa, joissa se olisi ollut oleellista.
Opin, ettei minulla ole yhtä paljon arvoa kuin muilla. Opin olemaan arvostamatta itseäni, osaamistani ja tekemistäni. Opin, että minussa on todennäköisesti jotain vialla, olen vääränlainen toisten ihmisten silmissä. Opin arvioimaan itseäni sen mukaan, mitä oletin muiden ihmisten ajattelevan minusta.
Aikuisuudessa oma itse rakennetaan tarvittaessa uudelleen
Vasta paljon, paljon myöhemmin opin, etten voi millään tietää, mitä kukaan toinen minusta ajattelee. Että se, että teen oletuksia, voi johtaa minua harhaan. Että on usein yksinkertaisesti parempi kysyä toiselta, mitä hän haluaa tai millainen hän on.
Vasta, kun opin tuon, aloin ymmärtää, etteivät muutkaan ihmiset aina tienneet, keitä ovat. Ja sen kautta lakkasin hiljalleen tuntemasta jatkuvaa alemmuudentunnetta.
Miksi kirjoitan tästä, vaikka aloitin joogin ajatuksella? Koska ilman tuota viimeistä oivallusta en voisi hyväksyä ihmisten käytöstä puhtaasti heidän sisäisen ihmisensä ilmentymänä. Ilman tuota oivallusta en tuntisi omaa arvoani ihmisenä. Ilman halua ja kykyä asettaa itseni toisten edelle omissa silmissäni ja elämässäni en voisi kohdella muita ihmisiä yhtä hyvin kuin kohtelen arvoni tuntevana.
Tämä on jälleen yksi elämän paradoksesta: jos et arvosta itseäsi, et voi aidosti nähdä toisten ihmisten arvoa.
Mihin suuntaan sinä olet matkalla? Kohti dualismia vai kohti itsetuntemusta?